Pääkirjoitukset

Koulu ei saa olla pelkäämisen paikka

Opettajakoulutuksessa ei anneta riittävästi valmiuksia väkivallan kohtaamiseen. Olisi kipeästi syytä. Opettajan ei tarvitse olla lasten ja nuorten kaveri – vaan opettaja.
On päivänselvää, ettei koulu saa olla kenellekään pelkäämisen paikka. Kuva Tervakosken alakoulusta, jossa viime helmikuussa opiskeltiin kuvaamataitoa opettaja Sari Äkräksen johdolla. Kuva: Pekka Rautiainen
On päivänselvää, ettei koulu saa olla kenellekään pelkäämisen paikka. Kuva Tervakosken alakoulusta, jossa viime helmikuussa opiskeltiin kuvaamataitoa opettaja Sari Äkräksen johdolla. Kuva: Pekka Rautiainen

Opettajien ammattijärjestö OAJ on ollut vuodesta toiseen huolestuneempi opettajien jaksamisesta ja työturvallisuudesta. Opettajakunnalle tehtävissä kyselytutkimuksissa, työolobarometreissä, on päästy opettajia jäytävän pelon jäljille.

Yle kysyi koulusyksyn alkajaisiksi (Yle 7.8. ja 16.8.) opettajien tunnelmia. Haastateltu Erja kertoo, että väkivalta ja sen uhka ovat läsnä hänen jokaisena työpäivänään. Erja ei ole poliisi tai vanginvartija, vaan opettaja suomalaisessa peruskoulussa.

Kun suomalainen koulu on edelleen hyvin opettajakeskeinen, joutuu ammattiryhmä opetustyön lisäksi vastuuseen myös paljosta muusta.

Kouluun heijastuvat suomalaisen yhteiskunnan muutokset, kuten työttömyys ja pahoinvointi sekä kaikkinaiset elämäntavan muutokset.

Kun mahdollisuudet ja valmiudet eivät vastaa yhä lisääntyviä velvollisuuksia, ollaan kierteessä, josta ei ole helppoa ulospääsyä.

On päivänselvää, ettei koulu saa olla kenellekään pelkäämisen paikka.

Pelisäännöt ja niiden noudattaminen ovat keskeisessä asemassa ihmisten toimiessa yhteisössä, joka koulukin on.

Jos sääntöjä ei ole, tai niitä ei noudateta, on edessä kaaos, josta selviytyminen on kaikille henkiinjäämistaistelua.

Kun ongelmia ilmenee, on ne otettava esille ja etsittävä ratkaisua. Pitää löytyä johtajuutta ja rohkeutta ottaa ongelmat esille.

Oppilaiden ja myös heidän vanhempiensa on sitouduttava sääntöjen noudattamiseen.

Opettajilla ei ilmeisesti ole läheskään aina valmiuksia kohdata yläkouluikäisiä häiriköitä, joilla voi olla kuvitelmia, joiden mukaan he voivat käyttäytyä miten tahansa.

Kurinpito-oikeuksien rajoista on puhuttu pelkästään siinä sävyssä, ettei opettajilla ole minkäänlaisia oikeuksia. Kyllä niitä on. Koulu ei poikkea muusta yhteiskunnasta, jossa kaikkinainen väkivalta ja sillä uhkaaminen on yksiselitteisesti kielletty.

Opettajakoulutuksessa ei anneta riittävästi valmiuksia väkivallan kohtaamiseen. Olisi kipeästi syytä.

Auktoriteettinsa opettajan on kuitenkin otettava haltuun ihan itse. Hänen ei tarvitse olla lasten ja nuorten kaveri – vaan opettaja.