Pääkirjoitukset

Kuin sonninäyttelyssä

 

Nyhjää tyhjästä, hyppy tuntemattomaan vai vaarallinen tehtävä?
 
Kysymykset voi esittää sekä itävaltalaiselle Felix Baumgartnerille että ensimmäistä kertaa kunnallisvaaliehdokkaaksi ryhtyneelle suomalaiselle.
 
Tämä Felix nyhjäsi käytännössä tyhjässä, kun nostatti itsensä heliumpallolla jonnekin 39 kilometrin korkeuteen maan turvallisesta kamarasta. Ja hyppäsi alas.
 
Tehtävä oli varmasti myös vaarallinen – samalla hyppy tuntemattomaan. Vaihtoehtoja oli tasan kaksi – ikuinen sankari tai hurjapäinen kalmo. Felix on sankari.
 
Mitä järkeä sitten itävaltalaisen tempussa oli? Ei mitään! Pistää nyt miljoonia ja taas miljoonia siihen, että hyppää avaruuden eteisestä takaisin maalliseen menoon, ja puhkoo kotimatkallaan vielä äänivallin. Ei sitten niin mitään järkeä. Paitsi sponsorille.
 
Siinä tehtiin nyhjää tyhjästä.
 
Ensimmäistä kertaa kuntavaaliehdokkaaksi ryhtynyt hyppää Felix Baumgartnerin tapaan eräänlaiseen tyhjyyteen: jonkin sortin julkisuutta on luvassa, mutta jo vaalimainoksesta pitää itse maksaa. Ei ole energiajuomajättiä tukemassa, ei enää edes sitä pientä kivijalkaliikettäkään. Vaalirahasotkut pakottivat nykyiset ehdokkaat omalle lompuukille.
 
Jos sattuu vielä valittavan paikallisparlamenttiin, niin se viimeinenkin kotirauha on mennyt. Valtuutettuna on esillä hieman kuin missikisoissa tai sonninäyttelyssä, arvosteltavana joka tapauksessa.
 
Jos vaalilupausten kanssa käy köpelösti, niin koko sukukin on kimpussa. 
 
Vaalilupauksiksi oli yhteisrintamassa luvattu yleistä hyvää ja kovaa konkretiaa: vanhusten hoitoasiat kuntoon ja suvun yhteiselle mökille vähintään asfaltoitu tie. 
 
No, vaalilupaukset vaativat näinä aikoina hyvää huumorintajua tai lapsenuskon kaltaista höperyyttä.
Kaikkien suomalaisten kannattanee yhtyä nyt Simo Salmisen 1960-luvun lopun Politiikkalaulun sanoihin:
 
Kaiken aikaa yhtykää, Simon kelkkaan ryhtykää, kukaan ei nyt ilman jää, Simo järjestää!