Pääkirjoitukset

Kunnan työntekijälläkin oikeutensa

Yle uutisoi viikonvaihteessa, että kokoomus, keskusta ja Kristillisdemokraatit eivät sallisi kuntien työntekijöiden istua enää kunnanhallituksissa.

SDP, Vasemmistoliitto ja muun muassa Perussuomalaiset eivät laittaisi Ylen mukaan kelpoisuudelle uusia ehtoja kuntalain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Linjaerosta ennakoidaan kitkerää kiistaa.

Viime kesänä Suomen Yrittäjien kyselyyn vastanneista kunnanjohtajista valtaosa oli sitä mieltä, että kunnan työntekijän paikka ei ole kunnanhallituksessa. Yrittäjät olivat saman kyselyn mukaan laajasti samaa mieltä.

Päätöksenteon läpinäkyvyysvaatimukset ovat lisääntyneet, mikä on ihan oikein. Kuntalaisilla on oikeus tietää, kuka ja millä perusteella heidän asioistaan päättää.

Enää ei mene läpi sulle mulle -ajattelu, jossa samat henkilöt ovat päättämässä kylmän viileästi omista tai pienen piirin asioista.

Kunnallisen toiminnan kilpailutus tuo omat jääviystilanteensa. Silloin jäävejä päätöksentekijöinä ovat kuitenkin myös yksityiset yrittäjät, eivät vain virkamiehet tai kunnallisten liikelaitosten ja yritysten väki. On mahdotonta estää kaikki mahdolliset jääviystilanteet osallistumisoikeutta rajoittamalla.

Eduskuntaan tulevan lakiehdotuksen mukaan kunnan työntekijä ei voisi toimia kunnanhallituksen puheenjohtajistossa. Tämä selkeyttäisi jonkin verran tilanteita, joissa kunnanhallituksen johto toimii työnantajan asemassa. Kenenkään ei pidä teoriassakaan voida toimia itse itsensä kunnallisena työnantajana.

Oma ja yleinen etu on pystyttävä pitämään tiukasti erillään kunnallisessa päätöksenteossa. Kunnan työntekijöiden rajaaminen kokonaan pois kunnanhallituksista menee kuitenkin jo liiallisuuksiin.

Monessa pienessä kunnassa jopa valtaosa kunnan päättäjistä on saattanut olla kunnan työntekijöitä. Erityisen paljon luottamushenkilöinä on ollut perinteisesti opettajia.

Se on voinut johtaa vääristymiin, mutta on ollut osittain myös pakon ja elinkeinorakenteen sanelemaa, jos muita aktiivisia ihmisiä ei ole löytynyt. Kunnat ja niiden hallitsemat yhteisöt ovat monella paikkakunnalla isoimpia työnantajia.

Yksinkertaistuksiin ja yleistyksiin ei pidä sortua ja toimia hätävarjelua liioitellen.

Kunnan jäsenyys ja kansalaisoikeudet eivät katso työnantajaa, mutta jokaisen luottamustehtäviin ehdolle lähtevän on ymmärrettävä omat sidonnaisuutensa.

Kaikki kunnan ”viranhaltijat ja työntekijät” eivät ole asiassa samalla viivalla.

Jos tavallinen koulun vahtimestari tai vaikka sairaanhoitaja haluaa vaikuttaa, lähtee mukaan kuntavaaleihin ja saa muhkean äänisaaliin, niin miksi hänet pitäisi sulkea kategorisesti kunnanhallituksen ulkopuolelle? Siksikö, että koulu tai terveyskeskus ehkä on tarkoitus lakkauttaa?

Eikö voitaisi luottaa edelleen myös vanhaan kunnon asiakohtaiseen itsensä jääväämiseen? Onhan kysymys demokraattisesti vaaleilla valittavista luottamushenkilöistä.