Pääkirjoitukset

Kuntien pitää suunnitella soten jälkeistä aikaa

Ensi vuoden talousarvio on kunnissa toiseksi viimeinen laatuaan. Samalla laaditaan vuosille 2018–2019 taloussuunnitelma. Siinä pitää jo ottaa huomioon, että kunnan toimiala supistuu huomattavasti vuonna 2019.

Sosiaali- ja terveyspalvelut puuttuvat ja niiden mukana suuri osa sekä menoista että tuloista.

Monen kunnan päättäjät ovat tähän mennessä lähinnä keskittyneet huolehtimaan, että taivas putoaa päähän, jos kaikki muuttuu.

Vuoteen 2019 on enää lyhyt aika. Viimeistään nyt on korkea aika ryhtyä miettimään, miten kunta toimii uudessa tilanteessa.

Tällä hetkellä sote-uudistuksen valmistelu rullaa jo niin pitkällä, että pitää alkaa uskoa sen toteutumiseen.

Vaikka sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntien vastuulle, kunnille jää runsaasti tehtäviä.

Sivistys ja hyvinvointi sisältävät peruskoulun ja päivähoidon, ehkä myös toisen asteen koulutuksen sekä laajan vapaa-ajan toimintojen kirjon.

Niiden lisäksi kunnille jää tekninen toimiala.

Työnjaossa maakuntien kanssa rajapintaan jäävät terveyden edistäminen sekä sairauksien ja esimerkiksi syrjäytymisen ennaltaehkäisy.

Näyttää siltä, että ennaltaehkäisy menee maakunnan vastuulle, mutta terveyden edistäminen jää kunnille.

Se on hyvin laaja työkenttä, joka tulee ottaa huomioon kaikessa suunnittelussa.

Esimerkiksi kaavoituksessa on mahdollisuus tehdä ratkaisuja siltä pohjalta, että ne edistävät ihmisten terveyttä.

Sama koskee kaikkea kunnan toimintaa. Siihen pitää kuitenkin saada kunnon porkkanat. Entistä terveemmät asukkaat säästävät kustannuksia, mutta säästöt jäävät maakuntien ja valtion rahakirstuihin.

Tampereen yliopiston kunnallispolitiikan lehtori Jenni Airaksinen sanoo, että kuntien kannattaa aktiivisesti ja tulevaisuuteen katsoen muovata toimintaansa juuri nyt.

Ajopuuksi jättäytyvillä ei ole tulevaisuutta.

Nyt on myös paras aika vaikuttaa kuntien ja valtion kustannusjakoon. Se on huomattavasti helpompaa, jos on valmiit suunnitelmat siitä, miten uudessa tilanteessa vuonna 2019 aletaan toimia.