Pääkirjoitukset

Kyllä unioni palkintonsa ansaitsee

Norjan Nobel-komitea on tehnyt oudompiakin valintoja rauhanpalkinnon saajaksi kuin Euroopan unioni.

Viime vuosien kummallisin valinta oli Yhdysvaltain vastavalittu presidentti Barack Obama, joka ei ollut ehtinyt virassaan vielä tikkua ristiin panna, kun jo Norjasta soitettiin.

Sittemmin Obama on lisännyt voimakkaasti miehittämättömien lentokoneiden käyttöä sodassa terrorismia vastaan, mikä on vaatinut myös paljon siviiliuhreja. Ei ehkä ihan Nobel-tason rauhantyötä.

Järjestöjä komitea on palkinnut aiemminkin, esimerkiksi YK:n pakolaisjärjestön ja lastenrahasto Unicefin. Itse asiassa vain harva tunnettu, maailmanlaajuinen rauhantyötä tekevä järjestö on jäänyt palkitsematta.

Silti EU:n palkitseminen nostatti ristiriitaisia reaktioita maailmalla. Tshekin presidentti Vacvlav Klaus totesi ykskantaan, että unionin palkitseminen oli virhe, eikä instituutioita ylipäänsä pitäisi palkita lainkaan, ainoastaan yksittäisiä henkilöitä.

Linjauksen ongelma on siinä, että kukaan ei nykyään tee rauhantyötä yksin. Kaikki palkitut ovat työskennelleet jossakin järjestössä tai valtiossa, eikä esimerkiksi juuri Euroopan unionista löydy sellaista yksittäistä henkilöä, joka palkinnon ansaitsisi enemmän kuin muut.

Suomessa kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen syytti EU:ta sotien ylläpitämisestä tehottoman ulkopolitiikkansa ja aseviennin takia.

EU ei kuitenkaan vie aseita, niitä vievät unionin jäsenvaltiot.

Sen sijaan Pentikäisen toisessa syytöksessä on perää. Juuri ulkopolitiikka on ollut EU:n onnettominta tarpomista, ja tavaksi onkin tullut, että Yhdysvallat tai sotilasjärjestö Nato rientävät sammuttamaan maailman tulipesäkkeitä, kun unionissa vasta mähkitään, että jotakin pitäisi tehdä.

Mutta samanlainen on tilanne usein YK:ssa, joka on saanut rauhanpalkintoja vaikka millä mitalla, vaikka rauhanrakentamisen byrokraattiset ongelmat ovat vielä EU:takin suurempia.

Syyrian edelleen jatkuva verinen sisällissota on vain tuorein esimerkki YK:n kyvyttömyydestä. Venäjä on johdonmukaisesti estänyt järjestön puuttumisen maan tilanteeseen vetollaan, ja se on halvaannuttanut maailmanjärjestön.

Nobel-komitean päätös on hyvä ja tervetullut muistutus siitä, että EU on ytimeltään jotakin muuta kuin nyt meneillään oleva eurokriisi, vaikka EU-kriitikoiden palopuheista voisi toisin päätellä.

Viime vuosisadan kahden maailmansodan jälkeen Euroopan yhdentymistä ryhdyttiin ajamaan nimen omaan pysyvän rauhan saamiseksi maanosaan. Sen torjumiseksi maiden yhteisten taloudellisten intressien nähtiin olevan mahdollisimman tehokas keino.

Se, että maanosan kaduilla nyt marssitaan ja mellakoidaan eurokriisin vuoksi, ei tee tuota tavoitetta yhtään vähemmän tarpeelliseksi ja ajankohtaiseksi.