fbpx
Pääkirjoitukset

Laatu kateissa rakentamisessa

Suomalaisen rakentamisen laatu nousee tavan takaa esiin ja pääosin valitettavan kielteisissä asiayhteyksissä. Monissa kunnissa ja kaupungeissa, myös Hämeenlinnassa, muun muassa kouluja ja päiväkoteja on jouduttu sulkemaan rakennusvirheistä johtuvien haittojen takia. Jo muutaman vuoden ikäisistä omakoti- ja rivitaloista löytyy homeita ja sienikasvustoja. Pahimmillaan rakennukset on purettava kokonaan ja moniin on tehtävä kallis peruskorjaus.

Tuorein esimerkki vakavista ongelmista on sekin Hämeenlinnasta, Linnankasarmille saneeratuissa toimistotiloissa on ilmennyt kosteutta. Osa valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen Palken työntekijöistä on siirretty remontin ajaksi muihin tiloihin.

Suojellut kasarmirakennukset ovat vanhoja, niiden rakennustyöt käynnistyivät jo 1850-luvulla ja ne saatettiin loppuun 1910-luvulla. Ne palvelivat ensin Venäjän armeijan varuskuntana ja itsenäistymisen jälkeen tiloihin majoittui Suomen armeija. Viimeiset sotilaat poistuivat kasarmeilta 1980-luvulla.

Muutamia vuosia vanhat punatiiliset rakennukset olivat tyhjillään, kunnes niitä 2000-luvun alkuvuosina ryhdyttiin muokkaamaan toimistotiloiksi. Uudet käyttäjät muuttivat Linnankasarmin kahteen rakennukseen vuonna 2010, vasta kolmisen vuotta sitten.

Kolmen vuoden toimistokäyttö ei ole voinut kuluttaa kiinteistöjä siinä määrin, että niissä sen takia esiintyisi kosteutta ja sen myötä terveydelle haitallisia sisäilmaongelmia.

Kosteusvaurioiden syytä selvitetään parhaillaan, mutta toistaiseksi tuloksia eli ongelmien perimmäistä aiheuttajaa voi vain arvailla. Kasarmien peruskorjaajien näkökulmasta olisi armeliasta, jos rakenteista löytyisi varmoja viitteitä vaurioista, jotka ovat syntyneet niinä vuosina, jolloin rakennukset olivat tyhjillään ja vailla säännöllistä valvontaa.

Rakennusvirheiden mahdollisuutta ei kuitenkaan voida sulkea tyystin pois. Vaikka rakenteiden kosteus selittyisikin kiinteistön muutaman vuoden tyhjillään ololla, niiden kunto olisi pitänyt tutkia tarkasti ennen peruskorjausta.

Paljastuupa Linnankasarmin ongelmien syyksi mikä tahansa, rakentajien on syytä mennä itseensä. Jatkuvat reklamaatiot heikosta työn jäljestä, luokattomasta laadusta eivät voi ikuisesti jatkua, vaikka rakennusten omistajina ja rakennuttajina olisivatkin valtio tai kunnat. Kenelläkään ei ole oikeutta tehdä julkisyhteisöille yhtään sen huonompaa työtä kuin yksityisille rakennuttajille.

Rakennusalalle on saatava aikaan uusi ryhtiliike, joka nostaa laadun uudestaan kunniaan. Vastuukysymykset ovat hämärtyneet, koska urakat on pilkottu lukuisiin alaurakoihin. Kun tekijöitä on paljon ja he vaihtuvat lähes päivittäin, valvonta vaikeutuu ja vastuuta pallotellaan osapuolelta toiselle.

Kun selviäkään virheitä ei havaita tai niihin ei puututa, rakentajien moraali on vaarassa rapautua. Urakoista tavoitellaan vain nopeita voittoja työn jäljestä piittaamatta.

On vaikea uskoa, etteikö Suomessa edelleenkin osata rakentaa ja peruskorjata laadukkaasti. Ensisijainen vastuu on rakennusyrityksillä ja jokaisella alalla työskentelevällä.

Menot