Pääkirjoitukset

Lex Lindström ohjaa osan työttömistä eläkkeelle

Kannatuksen laskun keskellä kipuilleet perussuomalaiset veivät budjettiriiheen esityksen kaikkein huonoimmassa asemassa olevien pitkäaikaistyöttömien päästämisestä eläkkeelle. Se oli onnistunut veto, sillä Lex Lindströminä tunnettu lakiesitys eteni vauhdilla eduskuntaan. Se on näillä näkymin menossa myös läpi, sillä esitystä on kiitelty laajasti.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) esittämä kertaluonteinen ratkaisu arvelutti aluksi myös hallituskumppaneita, mutta kun tukea tuli oppositiosta ja ammattiyhdistysliikkeestäkin, niin esitys eteni lopulta vauhdikkaasti. Perussuomalaiset saavat myönteisestä asiasta sulan hattuunsa.

Pitkäaikaistyöttömien tietä eläkkeelle silotellaan rahallisen tuen avulla. Muutos koskisi ennen syyskuun 1. päivää vuonna 1956 syntyneitä pitkäaikaistyöttömiä, jotka ovat olleet lähes yhtäjaksoisesti työttömänä viisi vuotta.

Tuki koskisi yli 5000 pitkäaikaistyötöntä, joille maksettaisiin täyden takuueläkkeen suuruista vajaan 770 euron tukea kuukausittain. Tuen piiriin kuuluvien työllistyminen näyttää tällä hetkellä mahdottomalta. Yli viisi vuotta työttömänä olleista kuusikymppisistä vain joka sadannella on selvitysten mukaan mahdollisuuksia työllistyä. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan vain prosentti tästä ryhmästä on tosiasiassa työllistynyt.

Portti työelämään on kiinni monenlaisista työllisyyttä tukevista toimista huolimatta puutteellisen koulutuksen, ammattitaidon tai heikentyneen terveyden takia.

Lex Lindströmin viesti on, että tukitoimia voitaisiin näin suunnata työttömiin, joilla on realistisia mahdollisuuksia työllistyä. Niukat resurssit suunnattaisiin oikeaan osoitteeseen.

Perussuomalaiset hoksasivat idean, mutta eivät suinkaan keksineet asiaa.

Kansanedustaja Ilkka Taipaleelta (sd.) nimensä saanut Lex Taipale meni kymmenkunta vuotta sitten läpi eduskunnassa ja tuolloin noin 4000:lle yli kymmenen vuotta työttömänä olleelle avattiin väylä eläkkeelle. Ikäraja oli tuolloin 57 vuotta.

Lex Taipale oli kertaluonteinen, ja nyt oikeus- ja työministerin nimeä kantava lakiesitys saanee saman kohtelun. Pysyvämpää lakia ei nytkään ole tulossa.