Pääkirjoitukset

Liikuntarajoituksissa ei pidä sortua hysteriaan

Usein matka urheilupaikalle on vaarallisempi kuin itse urheilusuoritus. Oppilaiden terveyteen liittyvät taustatiedot pitäisi saattaa nykyistä paremmin koulun tietoon.
Viivajuoksutesti mittaa oppilaiden kestävyyskuntoa. Move-liikuntamittaus on osa oppilaiden laajaa terveystarkastusta.

Move-liikuntamittaukset on päätetty toistaiseksi lopettaa monilla paikkakunnilla ja lukuisissa kouluissa. Syynä tähän on yläkouluikäisen oppilaan kuolema viime viikolla Espoossa. Oppilas sai sairauskohtauksen viivajuoksutestiä suorittaessaan.

Niin traaginen ja ikävä kuin Espoon tapahtuma olikin, yksittäistapauksen perusteella ei pitäisi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Murheen keskelläkin kannattaa muistaa, että äkkikuolemat koulun liikuntatunneilla ovat äärimmäisen harvinaisia ja esimerkiksi koulumatkat ovat oppilaille huomattavasti vaarallisempia.

Jyväskylän yliopiston professori Urho Kujala muistutti samasta asiasta (HäSa 18.9.): Matka urheilupaikalle on tilastollisesti vaarallisempi kuin itse urheilusuoritus.

Myös kaksi lasten sydänlääkäriä korostaa, ettei lasten liikuntaa saisi rajoittaa perusteettomasti.

Lastenkardiologit Tuija Poutanen ja Anita Hiippala kritisoivat ainakin rivien välissä, että yleinen keskustelu on kääntynyt koululiikunnassa käytettävien testien rajoittamiseen.

Tämä taas saattaa johtaa pelkoihin fyysisesti vaativaa liikuntaa kohtaan. Samoin liikunta voi vähentyä entisestään jo muuten liian vähän liikkuvilla lapsilla.

Liikuntamittaukset ja -testit eivät sitä paitsi eroa terveysriskien osalta muista liikuntatuntien kilpailunomaisista tapahtumista, kuten pallopeleistä.

Lääkärit totta kai myös korostavat, että koulun terveystarkastuksissa pyritään löytämään ne harvat, joille liikunta voi olla vaarallista.

Vastuuta pitää jakaa ehdottomasti myös koteihin. Jos oppilaiden terveyteen liittyvät taustatekijät saatettaisiin nykyistä paremmin kouluterveydenhuollon tietoon, riskit vakavista sairauskohtauksista pienenisivät edelleen.

Liikuntarajoituksissa ei pidä siis sortua hysteriaan. Runsaasti arvostelua osakseen saanut Cooperin testi on korvattu Move-liikuntamittauksella, johon kuuluu myös kestävyysosioita.

Laajaan terveystarkastukseen sisältyy väistämättä fyysisen toimintakyvyn mittaaminen testeillä, jotka ovat ammattilaisten suunnittelemia.