Pääkirjoitukset

Liukumäkimaitoa

 

Eettisestä kuluttamisesta on tullut normi, jonka mukaan on yritettävä elää. Tehtävä ei ole helppo.
 
 
Ilmasto lämpenee. Sen vuoksi Kioton pöytäkirjan ratifioineet teollisuusmaat sitoutuivat vähentämään vuosien 2008–2012 kasvihuonepäästönsä alle tietyn prosenttiosuuden vuoden 1990 päästöistä. Kesäkuuhun 2009 mennessä oli 183 maata ratifioinut sopimuksen, Suomi mukaan lukien. Siitä lähtien ympäristötietoisuus ei ole enää tässä maassa ollut viherpiipertelyä, vaan siitä on tullut normi. Lisätään päälle vielä talouden taantuma, niin eettisen kuluttamisen lähtökohdat ovat selvillä.
 
Tavallinen kuluttaja siis ainakin periaatteessa ostaa mieluiten kotimaista, kalliilla suomalaisella työvoimalla tuotettua, ympäristöystävällistä, luonnonmukaista, kierrätettyä lähiruokaa, jonka alkuperä on korvamerkittyä ja tuttua, eikä siihen ole lisätty mitään geenimanipuloitua. Lisäksi elintarvikkeella tulee mielellään olla jokin terveysvaikutus, jotta perinnölliset sairaudet pysyvät kurissa. Kansalaisvelvollisuus on nauttia vähintäänkin päivittäinen d-vitamiiniannos.
 
Kun on aika mennä kauppaan, mitä tehdä? Ensin täytyy tehdä valinta kahden suuren kauppaketjun välillä. Vaihtoehdot ovat lähes identtiset, joten mitään todellista vaihtoehtoa ei oikeastaan ole. 
 
Myös globaali markkinatalous hämmentää soppaa. Hiilijalanjälki huolestuttaa. Tarvitsemmeko maailman toisella puolella tuotettuja hedelmiä? Ei ole helppoa suosia paikallisia tuottajia, jos heidän tuotteita saadakseen täytyy ajaa kilometritolkulla. Entäpä tomaatit ja kurkut? Kotimaiset on tuotettu arktisessa ilmastossa kalliilla energialla, ulkomaiset taas rahdattu matkojen takaa. Viimeisten tietojen mukaan täytyy myös välttää ainakin kauppaketjujen thaimaalaisia ananasmehuja ja säilyketonnikaloja. Ties millä pakkotyöllä ja lapsityövoimalla ne on tuotettu, ainakin jos on uskominen Finnwatchin raporttiin.
 
Maitopurkkiin kiteytyy kuluttajan valinnan vaikeus: Valio porskuttaa kotimaisuudellaan, mutta polkee kilpailua. Hämeenlinnan Osuusmeijerin lähimaito on Arla Ingmanin purkissa, ja osinkotuotot valuvat ruotsalaisille. Luomumaidosta taas puuttuu ”ah se niin tärkeä” d-vitamiini. Kinkkinen valintatilanne: ostatko lähellä tuotettua vai taatusti suomalaista, luomua vai vitaminoitua, halpaa vai kallista, ja mistä sen ostat?
 
Koska hyvän ja huonon vaihtoehdon raja ei ole selkeä, syntyy ostopäätös usein täysin toissijaisen perusteen mukaan. Päädyn kotimaiseen kurkkuun ja tomaattiin niiden paremman maun vuoksi. Hedelmiä ostan, koska ne ovat halpoja, ja kun ne kerran on tänne jo rahdattu. Entä maito? Loogista. Kaupassa lapseni sanoo: ”Äiti, osta sitä liukumäkimaitoa, missä on se kiva kuva.” 
 
Sitähän minä sitten ostan.

Päivän lehti

28.3.2020