Pääkirjoitukset

Löysä rahapolitiikka jatkuu vielä pitkään

Euroopan keskuspankki päätti pidentää alkuvuonna aloittamaansa arvopapereiden osto-ohjelmaa reippaasti vuoden 2017 puolelle. Liikepankkien talletuskorkoa keskuspankki muutti puolestaan yhä enemmän negatiiviseksi.

Eurooppalaiseen elvytysohjelmaan lisättiin siis jälleen uusia kierroksia, mutta markkinoita EKP:n poikkeustoimet eivät välittömästi vakuuttaneet.

Euroopan keskuspankilta odotettiin vieläkin enemmän, esimerkiksi osto-ohjelman laajentamista. Ohjelman kokoluokka pysyy kaikesta huolimatta 60 miljardissa eurossa kuukaudessa.

Kuusi lisäkuukautta tarkoittaa kuitenkin satojen miljardien euron suuruista rahapoliittista lisäelvytystä.

Huimista summista huolimatta euro vahvistui suhteessa dollariin EKP:n uutisten jälkeen. Tämä ei tiedä hyvää suomalaiselle vientiteollisuudelle, pikemminkin päinvastoin.

Torstain viesteistä ehkäpä tärkein oli vanhan sanoman kertaaminen: Euroopan keskuspankki jatkaa euroalueen kääntämistä parempaan asentoon niin kauan kuin se on tarpeen. Tämä tarkoittaa sitä, että historiallisen löysä rahapolitiikka jatkuu vielä pitkään.

Mitä muita johtopäätöksiä Euroopan keskuspankin tuoreimmista päätöksistä voidaan tehdä?

EKP:n analyysin mukaan euroalue on menossa oikeaan suuntaan, mutta turhan verkkaisesti. Euroalueen talouskasvu on edelleen tuskastuttavan hidasta, euroalueen pankit ja luottolaitokset kitsastelevat yhä lainanannossaan eikä keskuspankin inflaatiotavoitekaan lähesty kovin nopeasti.

Inflaation ennakoidaan kuluvana vuonna päätyvän prosentin tienoille, kun Euroopan keskuspankille määritelty tavoitetaso on kaksinkertainen.

Asuntovelkaiselle suomalaiselle Euroopan keskuspankin uusilla poikkeustoimilla on korkeintaan marginaalinen merkitys, jos sitäkään. Korot ovat jo huippuhalpoja, ja yleiseurooppalaista elvytystä enemmän Suomen talouskurimukseen vaikuttavat nyt omat kansalliset päätöksemme.

Viikonloppuna tunnustellaan useaan kertaan kuopattua yhteiskuntasopimusta vielä ainakin kertaalleen. Työllisyyteen ja talouskasvuun ja sitä kautta asuntovelalliselle sovulla olisi sen sijaan merkitystä.