Pääkirjoitukset

Luke ja Syke jatkavat toistaiseksi itsenäisinä

Hallitus otti järjen käteen ja luopui kahden viraston yhdistämisestä. Luonnonvarakeskus ja Suomen ympäristökeskus piti vaalikauden aikana sulauttaa, mutta hallitusohjelmaan kirjattu ratkaisu nähtiin heti alkumetreillä liian suureksi palaksi.

Valtionhallinnossa organisaatiouudistukset ovat seuranneet toistaan. Näiden itsenäisten tutkimuslaitosten yhdistäminen on kummitellut erilaisissa suunnitelmissa jo pitkään. Keskustan mielimää yhdistämistä tuskin haudataan vielä kokonaan, mutta aika ei vain suosi uuden valtavan viraston perustamista.

Luonnonvarakeskus saatiin vasta vuodenvaihteessa jaloilleen pitkän valmistelun jälkeen, joten uusi kierros heti perään olisi haitannut alkuhankaluuksista kärsivää Lukea kohtuuttomasti.

Luonnonvarakeskus ei ole mikä tahansa valtion virasto, vaan mittaluokaltaan maan suurimpia tutkimuslaitoksia. Metsäntutkimuslaitos, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos sekä osa maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta yhdistettiin yhteisen sateenvarjon alle pitkän valmistelun jälkeen.

Alku on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Pelkästään tietojärjestelmien ja hallinnollisten ratkaisujen hiomiseen kuluu väistämättä aikaa. Henkilöstökin on oireillut kovassa yhdistämistahdissa.

Samaan aikaan on kuitenkin turvattava ja uudistettava tutkimustoimintaa, jonka rahoitus on uudessa tilanteessa. Budjettirahoitus on vähenemässä, jolloin yhä suurempi osa käyttöpääomasta on kerättävä yksityisiltä markkinoilta. Se ei ole valtion laitokselle ja sen tutkimusyksiköille helppoa.

Kaikki valtion organisaatiot elävät kovien säästövaatimusten paineessa. Vuodenvaihteessa aloittaneen Luken ja sen tutkimuslaitoksien on etsittävä synergiaetuja säästöjen löytämiseksi. Verkostoa karsitaan ja toimintoja yhdistetään ja prosessi on pahasti kesken. Edessä on pitkä tie ennen kuin toiminta rullaa niin kuin odotetaan.

Fuusiosuunnitelmien pyörityksessä ollut Suomen ympäristökeskuskin joutuu säästölinjalle, alueillaan kenties kokonaan uuteen ympäristöön.

Kunhan hallitus saa sote-uudistuksen uudelleen liikkeelle, seuraavana vuorossa on taas kerran valtion aluehallinnon remontti.

Aluehallintovirastot ja ely-keskukset eivät välttämättä jatka kovin pitkään nykyisellään.

Päivän lehti

4.4.2020