Pääkirjoitukset

Lukukausimaksuista voitava keskustella

Yksi pohjoismaisen hyvinvointivaltion tunnusmerkki on maksuton opetus kaikilla kouluasteilla esikoulusta tohtorin tutkintoon asti. Suomessa opintie ei enää vuosikymmeniin ole ollut rahasta, vaan henkilökohtaisista ominaisuuksista, lukupäästä kiinni. Akateeminen loppututkinto ei ole vain varakkaiden ulottuvilla, vaan yhteiskunnan tukiverkot mahdollistavat opinnot jokaiselle.

Koulutuksen maksuttomuus on tuottanut myös kelpo tuloksen. Peruskoulun jälkeen jokaisella on ainakin periaatteessa tie auki jatko-opintoihin ja vaihtoehtojen kirjo on valtava.

Hyvä koulutus luo vaurautta ja hyvinvointia ja vahvistaa kansakunnan yhdenvertaisuutta, alueellista tasa-arvoa ja demokratiaa. Pitkään jatkuneen hyvän tilanteen takia on julkisessa keskustelussa päässyt unohtumaan, että koulutus myös maksaa. Koulukohtaisia eroja on jo ala-asteelta lähtien, mutta halvimmillaankin ala-asteen oppilas maksaa yhteiskunnalle tuhansia euroja lukuvuodessa. Summa nousee tuntuvasti, kun luokka- ja koulukoko pienenevät.

Kuntien ja valtion rahapula on kirvoittanut ajatuksia koulunkäynnin tehostamisesta. Maan hallitus suunnittelee kehittävänsä muun muassa lukioita niin, että entistä useampi suorittaa sen oppimäärän kolmen vuoden tavoiteajassa. Lukiossa on viime vuosina alettu viihtyä entistä pidempään eivätkä vuodella tai parilla venähtäneet opinnot johdu läheskään aina lukiolaisen huonosta menestyksestä. Koska opintojen tavoiteaikaan ei erityisesti kannusteta, viehättävä vaihtoehto on ottaa löysin rantein ja viipyä lukiossa vuosi pari ylimääräistä.

Tähän asti puheet lukukausimaksujen paluusta on huudettu päättäväisesti kumoon joka suunnalta. Edes osittain maksullinen opetus ei ole suosittu puheenaihe edes poliittisten päättäjien keskuudessa. Varma keino menettää suosiotaan on vaatia lukukausimaksuja vaikkapa vain korkeakouluihin.

Ensimmäinen, tosin hyvin varovainen askel kohti korkeakouluopetuksen maksullisuutta on jo kuitenkin otettu. Koulutusviennin edistämistä selvittänyt työryhmä esittää opetusministeriölle, että lainsäädäntö, joka estää lukukausimaksut, puretaan osittain.

Työryhmän mielestä korkeakoulut voisivat periä maksuja Euroopan talousalueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta, jos heitä opetetaan muilla kuin suomen tai ruotsin kielillä. Esittäjien mielestä näin taattaisiin koulutuksen laatu ja koulutusviennistä tehdään kannattavaa liiketoimintaa.

Korkeakouluopiskelijoiden etujärjestöt luonnollisesti vastustavat kiivaasti esitystä. Liitot pelkäävät ulkomaisten opiskelijoiden häipyvän kampuksilta, jos lukukausimaksuja ryhdytään perimään. Niiden mielestä Ruotsin ja Tanskan kokemukset eivät ole kovin rohkaisevia.

Toisaalta sadat suomalaisopiskelijat maksavat nurkumatta tuhansien eurojen lukukausimaksut muun muassa Viron yliopistoissa. Olisi outoa, ellei lukukausimaksuista käydä tiukasti asiassa pitäytyvää keskustelua ilman etujärjestöpainotuksia.

Ilmaisia lounaita ei ole korkeakoulumaailmassakaan.