Pääkirjoitukset

Maahanmuutosta lupa puhua ilman kiihkoilua

Maahanmuuttoasenteet muuttuvat, mutta hitaasti. Omista poikkeavien näkemysten kuuntelu ja ymmärtäminen ovat loistaneet poissaolollaan.
Forssassa otettiin elokuussa vuonna 2015 kantaa – puoleen ja toiseen – kun kaupunkiin tuli hätämajoituksen tarpeessa olleita turvapaikanhakijoita. Kuva: Lassi Puhtimäki
Forssassa otettiin elokuussa vuonna 2015 kantaa – puoleen ja toiseen – kun kaupunkiin tuli hätämajoituksen tarpeessa olleita turvapaikanhakijoita. Kuva: Lassi Puhtimäki

Järkevän maahanmuuttokeskustelun eväät ovat sittenkin olemassa Elinkeinoelämän valtuuskunnan eli Evan tuoreen raportin perusteella.

Tähän asti tapahtunutta: Kun sanot sanan maahanmuutto, jää vastuu vahvasti kuulijalle ja etenkin mahdollisen keskustelun jatkajalle.

Suomalaisen maahanmuuttokeskustelun lyhyehkössä historiassa ei ole mieltä ylentävää muisteltavaa.

Äärilaitojen – usein täysin tahallaan – kärjistämät kannanotot ovat korostuneet. Omista poikkeavien näkemysten kuuntelu ja ymmärtäminen ovat loistaneet poissaolollaan. Silloin keskustelu on ollut tuomittu epäonnistumaan.

Evan raportti on otsikoitu kirjalliseen tapaan Härmä sulaa: kysymys on myös perustavanlaatuisesta inhimillisestä asiasta, josta on lupa puhua ilman kiihkoilua.

Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, eikä syntyperän tai kansallisuuden perusteella pidä erikseen rakentaa raja-aitoja, jotka eivät ole suoranaisilla ja toteen näytetyillä syillä perusteltavissa.

Asenteita voidaan raportin mukaan luonnehtia “maahanmuutolle penseiksi, ne ovat kuitenkin nyt myönteisempiä kuin 21 vuoden mittaushistorian aikana. Pakolaiskriisit ja kohut vaikuttavat kyllä asenteisiin, mutta eivät niin paljon kuin olisi voinut olettaa.

Parantamisen varaa on rutkasti. On karua todellisuutta, että jopa suurin osa (54 prosenttia) suomalaisista arvioi, että muukalaisvihasta ja rasistisesta puheesta on tullut Suomessa lähes jokapäiväistä.

Kansalaisten suuri enemmistö on onneksi kuitenkin harkitsevaa. Sen varaan on poliitikkojen hyvä rakentaa ratkaisujaan.

Mielikuva on sellainen, että kansalaisten valtaosa ei luota päättäjien kykyyn harjoittaa kestävää maahanmuuttopolitiikkaa. Yleistys saa korvilleen Evan analyysistä.

Kannat noudattelevat puoluekarttaa: vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n kannattajat ovat maahanmuuttomyönteisimpiä, kun taas perussuomalaisten maahanmuuttovastaisimpia. Politiikalla on siis toivoa, kansalaiset seuraavat perässä, kun oikeat perustelut vain osataan sanoa julki. Siksi tässäkin asiassa tulevilla vaaleilla on väliä.