Pääkirjoitukset

Maanpuolustustahdon ylläpidossa riittää työtä

Uudet alokkaat aloittivat juuri armeijan. Koronakevät tuntui nostaneen kotiutuvien varusmiesten maanpuolustustahtoa. Oliko se poikkeusolojen vaikutusta vai pysyvää?
Varusmiespalveluksen aloitti maanantaina noin 12 000 uutta alokasta. Kuva: Kati Laukkanen
Varusmiespalveluksen aloitti maanantaina noin 12 000 uutta alokasta. Kuva: Kati Laukkanen

Tuoreen saapumiserän alokkaat herätetään torstaina kolmanteen aamuunsa varusmiespalveluksessa. Armeijan vihreisiin, kuten nykyaikaan päivitetty termi kuuluu, astui maanantaina noin 12 000 uutta alokasta.

Koronavirusepidemia vaikuttaa myös Puolustusvoimissa, minkä vuoksi alokkaat ja kouluttajat jaetaan vuorotteleviin osastoihin, jotka ovat kukin vuorollaan palveluksessa ja vapaalla. Menossa olevan ensimmäisen viikon kaikki alokkaat ovat palveluksessa.

Korona muutti kevään toimintaa varuskunnissa, ja esimerkiksi Panssariprikaatissa Hattulan Parolannummella kevään isot kansalliset ja kansainväliset harjoitukset piti perua. Poikkeusoloissa osa varusmiehistä joutui myös tehtäviin, jotka liittyivät Uudenmaan maakunnan rajojen sulkemiseen.

Palautteen perusteella Puolustusvoimat onnistui kuitenkin koronatilanteessa hyvin.

Alkukesästä kotiutuneiden varusmiesten maanpuolustustahto ja tyytyväisyys palvelusaikaansa oli kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla valtakunnallisen loppupalautekyselyn vastauksissa. Keskiarvo oli 4,3 asteikolla 1–5. Vuosi sitten keskiarvo oli kymmenyksen alempi.

Korona-aika tuntuu hitsanneen porukkaa yhteen kasarmeilla ja metsässä. Toimivien yhteiskunnallisten rakenteiden merkitys lienee näyttäytynyt poikkeuksellisessa tilanteessa erityisen kouriintuntuvasti.

Maanpuolustushengen ylläpitämisessä riittää työtä, kun yhä yksilöllisempään kohteluun tottuneet ikäluokat tulevat palvelusikään. Armeijakaan ei ole vapaa yhteiskunnassa vellovista muutoksen tuulista.

Lisäksi oman osansa näyttelee talous. Aikanaan epidemian jälkeisissä säästötalkoissa myös Puolustusvoimat joutunee perustelemaan tarpeitaan ja toimintatapojaan.

Yksi suomalaisen yhteiskunnan ikuisuusaiheita on vain miehiä koskeva asevelvollisuus.

Myös nykyinen puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) on ehdottanut naisia koskevan kansalaispalveluksen luomista, vaikka viime vuonna julkaistussa virkamiesselvityksessä eri ministeriöt eivät juuri nähneet tarvetta kouluttaa koko ikäluokka kokonaisturvallisuuden edistämiseksi.

Päivän lehti

12.8.2020