Pääkirjoitukset

Metsäpolitiikkaan pitkä aikajänne

Eduskunta saa viime viikolla alkaneella istuntokaudellaan valtioneuvoston metsäpoliittisen selonteon. Se on laatuaan ensimmäinen ja se katsoo etäälle, vuoteen 2050 saakka.

Pitkä tarkastelujakso sopii hyvin juuri metsätalouteen, jossa kierto on hidasta. Kasvuoloiltaan suotuisassa Etelä-Suomessakin aikaa taimikosta tukkileimikoksi vierähtää helposti 70-80 vuotta. Tällaisen hitaan kasvun luonnonvaran parissa operoitaessa vaalikausi tai kaksikin on aivan liian lyhyt aika.

On oikeastaan kummallista, että vasta nyt, vuonna 2014 maan hallitus laatii lajissaan ensimmäisen metsäpoliittisen selonteon. Miksi vasta nyt, vaikka lukuisat metsiin liittyvät vahvuudet ja heikkoudet ovat olleet jo pitkään tiedossa?

Aika, jolloin metsiä tarkasteltiin ainoastaan kansallisen vaurauden näkökulmasta ensisijaisen teollisuudenalan, puunjalostusteollisuuden näkökulmasta, on ohi. Metsään liittyy talouden rinnalla monia muitakin arvoja, joita ei mitata pinokuutiometreinä, hehtaarikohtaisena vuosikasvuna tai rahana.

Metsämme eivät enää ole pelkkä hyvin hoidettu raaka-ainevarasto, jonka yksinomainen tarkoitus on tuottaa tukkeja ja kuitupuuta sahoille ja paperitehtaille.

Suojeluvaateet muokkaavat vielä nykyistä enemmän metsien käyttöä. Myös kansalaisten vapaa-ajan virkistyskäyttö ohjaa jossakin määrin metsien käsittelyä, vaikka marjastus, sienestys tai metsästys sujuvat talouskäytön rinnallakin.

Jo nyt on havaittavissa, ettei metsien talouskäyttökään enää rajoitu perinteisen metsäteollisuuden raaka-ainehuolloksi. Suomen parhaillaan valmistuvassa oleva biotalousstrategia pyrkii vähentämään riippuvuutta fossiilisesta tuontienergiasta. Sen korvaajana kotimainen puu on luonnollinen vaihtoehto.

Metsien omistusrakenne ei ole kunnossa. Se pirstoutunutta ja kehityssuunta jatkuu edelleen, ellei sen hillitsemiseksi ole tarjota yleisesti hyväksyttyjä keinoja, kannusteita. Peräti 14 prosenttia kansasta, noin 740 000 suomalaista, omistaa metsää. Keskimääräinen pinta-ala on kolmisenkymmentä hehtaaria ja metsänomistajien keski-ikä on peräti 62 vuotta.

Vielä muutama vuosikymmen sitten metsä toi osan perheviljelmän tuloista, joko työansioina tai kantorahoina. Metsä oli maatilan pankki, ja puuta myytiin isoja investointeja, sukupolven vaihdosta tai perinnönjakoa varten.

Talonpoikainen metsänomistus on edelleen voimissaan, lähes poikkeuksetta jokaisella maatilalla on myös metsää. Muutaman kymmenen hehtaarin kokoisia maatilametsälöitä on pirstoutunut perinnönjaossa muutaman hehtaarin kokoisiksi palstoiksi. Niiden myötä kaupunkilaismetsänomistajien määrä on jatkuvasti kasvanut.

Kehityssuunta ei ole yksiselitteisen huono ja vastustettava, jos metsät hoidetaan kunnolla eikä puukauppaa tarpeettomasti vierasteta.

Omistajarakennetta suurempi ongelma on eläkeläisten suuri osuus metsänomistajien joukossa. Tavoitteeksi pitää asettaa nykyistä suuremmat pinta-alat, joita omistavat nykyistä paljon nuoremmat metsänomistajat.

Päivän lehti

4.6.2020