Pääkirjoitukset

Ministeriö hukkasi maskit ja maalaisjärjen

Sosiaali- ja terveysministeriö ja hallitus keskustelevat tällä viikolla maskien käyttösuosituksista kansalaisille. Pienikin hyöty on parempi kuin ei mitään.
Kauneushoitola Tuhkimon Anne Louhi on tehnyt jalkahoitoja korona-ajan varustuksessa, jotta asiakastapaaminen olisi mahdollisimman turvallinen. – Kun asiakas saapuu meille, hänet ohjataan ensiksi käsienpesuun ja käsien desinfiointiin. Kuva: Tapio Tuomela
Kauneushoitola Tuhkimon Anne Louhi on tehnyt jalkahoitoja korona-ajan varustuksessa, jotta asiakastapaaminen olisi mahdollisimman turvallinen. – Kun asiakas saapuu meille, hänet ohjataan ensiksi käsienpesuun ja käsien desinfiointiin. Kuva: Tapio Tuomela

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) julkaisi perjantaina selvityksensä kansalaisten kasvomaskien käytöstä.

Selvityksen mukaan maskien käyttö ei juurikaan auta hengitystieinfektioiden leviämisessä. Otsikot huusivatkin viikonloppuna maskien epävarmuutta ja käytön turhuutta.

Tällä viikolla STM ja hallitus keskustelevat asiasta, jonka jälkeen hallitus tekee omat johtopäätöksensä maskien käytön suosittelemisesta ja käytön järkevyydestä.

Ministeriön toiminta koronaviruksen torjunnassa ja erityisesti hengityssuojainten osalta on ollut vähintäänkin kummallista. Ensin maskeja ei ollut, sitten niitä tilattiin epämääräisiltä tahoilta eikä ministereillä ollut edes käsitystä kokonaistilanteesta Suomessa.

Kansalaiset ovat olleet vähintäänkin hämmästyneitä siitä, kuinka maskikeskustelussa on sotkettu viranomaisten käyttämät hengityssuojaimet ja kaikki muut kasvosuojukset. Välillä on ollut vaikea tietää, mistä puhutaan, kun termit ovat olleet jatkuvasti sekaisin.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on ehättänyt muistuttamaan, ettei maskeja markkinoitaessa saa väittää niiden suojaavan käyttäjäänsä virustartunnoilta.

”Kansanmaskin tarkoituksena on suojata muita ihmisiä käyttäjän pärskeiltä”, viraston tiedotteessa sanotaan.

Maskien käytössä ja ostamisessa tulisi noudattaa maalaisjärkeä ja ottaa mallia terveydenhoidosta.

Terveydenhoidossa maskit ovat arkipäivää, sillä ne suojaavat paitsi potilasta myös hoitohenkilökuntaa. Sen vuoksi tuntuukin varsin hassulta, että STM on omissa selvityksissään päätynyt siihen tulokseen, ettei maskeista ole hyötyä.

Viikonlopun ja maanantain aikana useat terveysalan ammattilaiset ehättivät ihmettelemään ministeriön selvityksen sisältöä.

Olisi varsin kummallista, ellei hallitus suosittelisi maskien käyttöä ruuhkaisilla paikoilla ja suljetuissa tiloissa, kuten julkisissa kulkuvälineissä.

Oikein käytettynä kasvosuojus nimittäin suojaa pärskeiltä paitsi käyttäjää myös lähellä olevaa kanssamatkustajaa. Pienikin suojaus on parempi kuin ei suojausta lainkaan, aivan kuten käsihygieniassakin.

Päivän lehti

6.7.2020