Pääkirjoitukset

Ministeriön ei pidä innostua liikaa

Ympäristöministeriö mielii Suomeen lisää kansallispuistoja. Ministeriö pyysi taannoin ehdotuksia uusiksi puistoiksi ja ministeri Ville Niinistö (vihr.) päättänee syyskuussa, miten esitykset 16 uudesta kansallispuistosta etenevät.

Suomessa on tällä hetkellä 37 kansallispuistoa, joiden yhteinen maapinta-ala on lähes 10 000 neliökilometriä. Kanta-Hämeessä puistoja on nykyisin kaksi, Tammelan Liesjärvi ja Torronsuo, joka ulottuu myös maakuntarajan ulkopuolelle. Ministeriö sai esitykset muun muassa Evon ja Vanajaveden kansallispuistoista.

Kansallispuisto perustetaan jonkin erityisen luonnonsuojelullisen syyn takia. Puistoksi ei käy mikä tahansa maa-alue, vaan siellä pitää olla harvinaisia tai uhanalaisia kasveja tai eläimiä, harvinaisia biotooppeja tai poikkeuksellisia luonnonmuodostumia. Kansallispuistot ovat pinta-alaltaan yli tuhannen hehtaarin suuruisia, monet huomattavasti suurempia.

Tähän asti kansallispuistot on pääsääntöisesti perustettu valtion maille. Mikäli niihin on liitetty yksityisiä, yritysten tai yhteisöjen tiluksia, valtio on ne ensin lunastanut.

Suurimmat puistot sijoittuvat maan pohjoisosiin, joissa valtion maiden osuus on perinteisesti ollut huomattava. Tällöin perustamisesta ei ole ollut tarpeen neuvotella yksityisten kanssa. Kovimmat väännöt on käyty paikallisten asukkaiden oikeuksista, muun muassa metsästyksestä ja kalastuksesta. Jokaista kansallispuistoa varten on säädetty oma lakinsa, jossa nämä oikeudet määritellään.

Etelä-Suomessa puistojen, etenkin pinta-alaltaan suurten, perustaminen on vaikeata monestakin syystä. Maanomistus on pirstoutunut ja valtio on vähäinen omistaja. Metsät ovat tervanpoltosta lähtien moneen kertaan käsiteltyjä talousmetsiä. Laajat suoalueet on ojitettu metsämaaksi tai raivattu pelloiksi. Alkuperäistä, koskematonta luontoa ei enää ole olemassa.

Yhdyskuntien rakentaminen ja liikenneväylät pirstovat yhtenäiset metsä-alueet, joten kovin monta suurta kansallispuistoa ei yksinkertaisesti mahdu Etelä-Suomeen.

Kansallispuistoissa vieraili viime vuonna pari miljoonaa ihmistä, mikä on varsin vaatimaton kävijämäärä verrattuna esimerkiksi huvipuistoihin. Yksin Linnanmäellä Helsingissä käy vuosittain yli miljoona ihmistä.

Kansallispuistojen puolestapuhujat korostavat niiden aluetaloudellista merkitystä, ne tuovat turisteja ja heidän myötä työtä ja rahaa paikallisille asukkaille. Poikkeuksellisen laajoihin jokamiehen oikeuksiin tottuneet suomalaiset eivät ole tottuneet maksamaan metsässä kävelemisestä, ei edes marjastuksesta ja sienestyksestä. Mistään huomattavista rahakoneista ei kansallispuistoissa ole kysymys.

Vaikka intoa uusien puistojen perustamiseen epäilemättä olisi, ympäristöministeriössä ei kannata innostua liikaa. Mikäli periaatteesta, että kansallispuistot edelleen perustetaan valtion omistamille maille, esteeksi nousee raha. Tuskin velkaisella valtiolla on vuosiin rahaa maan ostoihin ja pakkolunastuksiin.