Pääkirjoitukset

Naapurivahdeista ei ole poliiseiksi

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero esittää lääkkeeksi poliisipulaan erityisiä naapurivahteja, jotka toimisivat lähipiirissään poliisin silminä ja korvina. He erottuisivat muista ihmisistä erilaisella pukeutumisellaan.

Poliisiylijohtaja esitteli ideaansa muun muassa torstain Hämeen Sanomissa. Jutussa käsiteltiin syrjäseutujen poliisipulaa. Kansalaisten turvallisuus horjuu, kun partion tulo kestää parikin tuntia.

Edes perustuslaki ei takaa kansalaisille tasa-arvoista kohtelua, jos siitä poikkeamiselle löytyy perusteltu syy. Tällainen syy voisi olla Suomelle tyypilliset harva asutus ja pitkät etäisyydet. Valtion rahapula, niin totta kuin onkin, tuskin käy selitykseksi.

On selvää, että syvällä maaseudulla poliisipartio ei ole muutaman minuutin matkan päässä niin kuin suurissa kaupungeissa. Tuskin utsjokelaiset sellaista edes odottavat ja vaativatkaan. Onneksi syrjäseuduilla poliisiavun tarve on vähäisempää kuin taajamissa.

Kyläpoliisien aikaan ei varmasti ole paluuta, ei edes koko laajan maan kattaviin, parin kolmen kunnan muodostamiin nimismiespiireihin. Monista pienistä ja pian keskisuuristakin kaupungeista täyden palvelun poliisilaitokset ovat katoamassa ja ne keskitetään maakunnallisiksi yksiköiksi.

Kansalaiselle on yhdentekevää, miten poliisihallinto on organisoitu, mutta hän kaipaa hädän hetkellä apua, virkavaltaa, joka vastaa kulloiseenkin turvallisuustarpeeseen.

Poliisiylijohtaja Paateron esittämät naapurivahdit eivät korvaa virka-avun puutetta ja tuskin hän niitä sellaiseksi tarkoittikaan. Kyse olisi vain hiukan laajennetusta kansalaisvelvollisuudesta puuttua havaitsemiinsa laittomuuksiin.

Suomessa on muutama tuhat koulutettua täydennyspoliisia vailla minkäänlaisia toimeksiantoja. Heitä oli tarkoitus käyttää oikeiden poliisien avustajina muun muassa suurten tilaisuuksien järjestyksenvalvojina ja liikenteenohjaajina. Alkuun suuri innostus laantui, kun täydennyspoliiseille ei ole osoittaa lainkaan tehtäviä.

Ehkä koulutetuista täydennyspoliiseista löytyisi apua sinne, missä oikea poliisi on tavoittamattomissa. Tuskin täydennyspoliiseitakaan on kuitenkaan kattavasti maan joka kolkkaan syrjäisimpiä periferioita myöten.

Suomessa on satojatuhansia kurssitettuja järjestyksenvalvojia. He vastaavat monien yleisötilaisuuksien järjestyksestä ja liikenteenohjauksesta. Monet yhdistykset ja järjestöt ovat kouluttaneet heidät omiin tarpeisiinsa.

Järjestyksenvalvojien tehtäväkuvaa hiukan laajentamalla syntyisi koko maan kattava organisaatio, joka hädän hetkellä voisi lähes viranomaisen tapaan puuttua tilanteisiin ja vahvistaa kansalaisten turvallisuuden tunnetta. Pieni muutos lakiin ja muutama koulutustilaisuus riittäisivät ensi hätään.

Poliisiylijohtajan puheet naapurivahdeista sopivat paremminkin poliitikon kuin maan korkeimman poliisiviranomaisen suuhun.