Pääkirjoitukset

Naisten syrjintää ei syrjitä

Samaan aikaan, kun Intian pääkaupungin kaduilla osoitettiin mieltä naisen kuolemaan johtaneen joukkoraiskauksen tekijöiden tuomitsemiseksi, Saudi-Arabiassa pantiin toimeen nuoren srilankalaisen naisen kuolemantuomio.

Hänen kaulansa katkaistiin miekalla.

Kaksi kuollutta naista, kaksi esimerkkiä sukupuoleen kohdistuvan syrjinnän äärimmäisistä muodoista.

Kolmannesta esimerkistä tuli maailman mediassa sankaritarina. Pakistanilainen 15-vuotias tyttö, Malala Yousafzai, selvisi ihmeen kaupalla hengissä talebanien murhayrityksestä. Hänen ”rikoksensa” oli tyttöjen koulutuksen puolesta puhuminen sosiaalisessa mediassa.

Ihmisoikeusjärjestöt, tiedotusvälineet ja tavalliset ihmiset ympäri maailman tietenkin tuomitsivat nämä tapaukset jyrkästi. Ikuisuuskysymys naisten oikeuksista – tai pikemminkin niiden puuttumisesta – nousi taas ainakin vähäksi aikaa ykköspuheenaiheeksi.

Johtaako valtava julkinen kohu minkäänlaisiin parannuksiin, on sitten toinen asia. Pian maailman huomio kääntyy kohti uusia epäkohtia ja hirmutekoja, jotka tuomitaan yhtä jyrkin sanoin.

New Delhin joukkoraiskaus toi näkyviin Intiaan ja varsinkin sen pääkaupunkiin pesiytyneen ilmiön, jota maassa avoimesti kutsutaan raiskauskulttuuriksi. New Delhiä kutsutaan raiskausten pääkaupungiksi. Kyse ei ole pelkästään yksittäisten miesten tai miesjoukkojen toiminnasta, kuten intialainen kirjailija ja kansalaisaktivisti Arundhati Roy korosti kommentoidessaan joukkoraiskausta.

Roy syyttää Intian hallitusta siitä, että se sallii armeijan käyttää raiskauksia aseena muun muassa Kashmirissa intialaishallinnon vastustajia vastaan. Royn mukaan myös poliisivoimat syyllistyvät järjestelmällisiin raiskauksiin, mutta syyllisiä ei koskaan viedä tuomiolle.

Joukkoraiskaukset on otettu käyttöön myös useissa muissa konflikteissa eri puolilla maailmaa.

Saudi-Arabiassa naisiin kohdistuva syrjintä on sisäänrakennettu yhteiskuntaan ja siis lainvoimaista. Srilankalainen nainen mestattiin ihmisoikeusjärjestöjen ja Sri Lankan hallituksen vetoomuksista huolimatta. Muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan murhasta syytetyn naisen oikeudenkäynti ei myöskään ollut puolueeton, ja kuulusteluissa epäiltiin käytetyn uhkailua ja suoranaista väkivaltaa.

Apartheidin aikainen Etelä-Afrikka oli vuosikausia lukuisten erilaisten kansainvälisten boikottien kohteena. Sopii arvuutella, miten paljon boikotit vaikuttivat rotusortojärjestelmän loppumiseen, mutta epäilemättä niillä osuutensa asiaan oli.

Tiettävästi yhtäkään valtiota ei sen sijaan tähän mennessä ole julistettu boikottiin naisiin kohdistuvan syrjinnän ja väkivallan vuoksi.

Pitäisikö tästä päätellä, että sukupuoleen kohdistuva syrjintä on vähäisempi paha kuin rotuun kohdistuva?

Päivän lehti

3.4.2020