Pääkirjoitukset

Näköalattomuus nostaa päätään

Suomen yhteiskunnallinen ilmapiiri on jo jonkin aikaa ollut poikkeuksellisen alavireinen, masentunut ja näköalaton. Keskeisin syy synkkyyteen on pitkään jatkunut talouden taantuma, joka luo epävarmuutta laajasti, muuallekin kuin elinkeinoelämään. Jatkuvat huonot uutiset yritysten yt-neuvotteluista, jotka nykyisin hyvin usein johtavat lomautusten sijaan mittaviin irtisanomisiin, lannistavat tulevaisuudenuskoa muiltakin kuin työpaikkansa menettäneiltä.

Yritysten alasajo tai teollisen tuotannon ulkoistaminen toisaalle on lähes poikkeuksetta osoittautunut lopulliseksi ja peruuttamattomaksi ratkaisuksi. Lomauttava yritys sentään jättää eloon pienen toivonkipinän; kunhan ajat joskus paranevat, työtä on taas tarjolla.

Pysyvät työpaikkojen menetykset tuntuvat raskaimmin yhden suuren työnantajan paikkakunnilla. Moni ennen vireä metsäteollisuuskaupunki on vaipunut apatiaan, kun alan maailmanlaajuinen rakennemuutos on pyyhkäissyt myötään suuria tehtaita, kunnan ainoan merkittävän työnantajan ja yhteisöveron kartuttajan.

Jälkiviisaasti voisi moitiskella, ettei munia pidä koskaan laittaa yhteen koriin ja teollista pohjaa olisi pitänyt ajoissa laajentaa. Niin olisi varmasti pitänyt tehdä, mutta hyvinä aikoina sellaista ei nähty tarpeelliseksi ja laman kouraistessa se oli jo myöhäistä.

Suomalaiset ovat olleet aidosti ylpeitä Nokiasta. Se valloitti nopeasti matkapuhelinmarkkinat matkapuhelimillaan ja veti lamasta. Tästä maailmanvalloituksesta poiki kosolti myös aineellista hyvää paitsi yhtiön työntekijöille, myös laajemmin koko kansantalouteen. Vahvimmillaan, Nokian kulta-aikana sen tuotteita vietiin 15 miljardin euron arvosta, mikä edusti viidennestä koko maan ulkomaankaupasta.

Nokian matkapuhelinliiketoiminnan myynti amerikkalaiselle Microsoftille voi olla liiketoimena täysin oikea ja perusteltu, mutta monen mielestä nyt luovuttiin kansallisaarteesta. Suomalaisen työn ja osaamisen hedelmät luovutettiin vieraisiin käsiin.

Hyvät uutiset, ilonaiheet ja elonmerkit ovat talouselämässä vähissä. Työttömyys ruokkii osattomuutta ja niidenkin, jotka ovat työpaikkansa saaneet pitää, tulevaisuudenuskoa nakertavat epävarmuus ja huoli huomisesta.

Yleinen tyytymättömyys oireilee myös yhteiskunnallisessa keskustelussa. Maan hallitusta syytetään sellaisestakin, johon sillä ei ole osaa eikä arpaa. Suomi on Eurooppaa ja maailmaa, niin hyvässä kuin pahassakin, kulloisenkin hallituksen kokoonpanosta riippumatta.

Hyvinä aikoina kansakunnan kaapin päälle yltäneiden palkkoihin tai luontaisetuihin tuskin kiinnitettiin vähäisintäkään huomiota. Nyt ääni on kellossa muuttunut ja johtoportaan ja ylimpien päättäjien etuisuudet läpivalaistaan poikkeuksellisen tarkkaan.

Selvät väärinkäytökset ja oikeudettomat etuudet pitääkin lopettaa, mutta kohtuus kaikessa. Kaikki edut eivät ole vilpillä ansaittuja. Perisuomalaiset kateus ja kauna, suoranainen herraviha siivittävät julkista keskustelua ja lyövät kiilaa eri kansalaisryhmien välille.

Kielteinen yhteiskunnallinen ilmapiiri ei voi jatkua kovin pitkään jättämättä pysyviä vaurioita.