Trident Juncture -sotaharjoituksiin osallistuvien Yhdysvaltain merijalkaväen joukkojen aluksia Alvundissa, Norjassa viime maanantaina.
Pääkirjoitukset

Nato valmis pohjoisten alueiden puolustamiseen

Suomi ja suomalaiset voivat olla aiheesta ylpeitä puolustusvoimistaan, joilla on aidosti annettavaa isoissakin kansainvälisissä harjoituksissa.

Tämän ei pidä yllättää enää ketään: Suomi on puolensa valinnut ja osallistuu Naton jopa historiallisen isoon, peräti 50 000 sotilaan sotaharjoitukseen.

Trident Juncture 18 on niin sanottu korkean näkyvyyden harjoitus, joita Nato järjestää kolmen vuoden välein.

Määrittely paljastaa, mistä on kysymys: vahvasta viestistä, joka annetaan kaikille osapuolille, joilla on pohjoisia alueita koskevia intressejä, etenkin Venäjälle.

Nato on edelleen valmis pohjoisen Euroopan puolustamiseen. Kun Norja on Natolle tärkeä jäsenmaa, niin tärkeitä ovat myös ”hyvät kumppanit” Ruotsi ja Suomi.

Siirtymistä Naton alueelle ei huomaa Suomen- tai Ruotsin-vastaisella Norjan rajalla. Kolme läheistä naapuria ovat monin tavoin samassa veneessä.

Suomen osallistumisen tavoitteena on virallisesti ”vahvistaa kansallista puolustuskykyä ja parantaa kansainvälistä yhteistoimintakykyä”.

On jopa toissijaista kysyä, läheneekö Suomen Nato-jäsenyys. Puolustus- ja Nato-valmius paranevat, se on olennaisempaa.

Puolustusvoimat toimii täsmälleen siten kuin sen kuuluukin. Eristäytyminen yhteistyöstä merkitsisi toimintakyvyn romahdusta.

Poliittinen päätöksenteko ja sille edellytyksiä luova kansalaismielipide kehittyvät tavallaan ja ajallaan. Liittoutumiselle ei toistaiseksi ole edellytyksiä, eikä oikein rakentavalle Nato-keskustelullekaan.

Suomen osuus harjoituksessa noin 600 sotilaan panoksella on vaatimaton, mutta nimellistä vahvuuttaan merkittävämpi.

Natolle Suomi on suhteellista osuuttaan huomattavasti enemmän myös antavana osapuolena, ei suinkaan pelkkänä passiivisena kumppanina ja joukon jatkona.

Suomi ja suomalaiset voivat olla aiheesta ylpeitä puolustusvoimistaan, joilla on aidosti annettavaa isoissakin kansainvälisissä harjoituksissa. Se on suomalaissotilaiden ammattitaitoa.

Suomi on edelleenkin puolustukseen käytettyjen resurssien pienvalta, mutta puolustusvoimat nauttii silti laajaa kansainvälistä arvonantoa. Se on Suomelle vain kunniaksi – myös Venäjän suunnasta katsottuna.

Tuoreimpia artikkeleita