Pääkirjoitukset

Nettihuijarit jahtaavat sinisilmäisiä kuluttajia

Maksuväline- ja nettipetokset ovat yleistyneet 2000-luvulla hälyttävästi. Yhä useampi omaisuusrikos tapahtuu nettipetoksena. Kasvulle ei näy loppua, kun asiointi verkossa lisääntyy ja netti tarjoaa liki rajattomat markkinat.

Poliisi on saanut varoitella tavallista kansaa sinisilmäisyydestä. Petosten määrä nousi Kanta-Hämeessä viime vuonna kolmanneksella, mistä iso osa kertyi nettihuijauksista

Rikollisia nettiin vetävät nimettömyys ja huijausten helppous. Vaikka nettihuijaukset vaikuttavat kömpelöiltä, ne ovat usein kansainvälistä rikollistoimintaa, joka ymmärtää panos–tuotos -suhteen päälle. Maksuväline- ja nettipetokset ovat massarikollisuutta, sillä huijausviestejä lähtee maailmalle valtavia määriä. Muutaman harvan erehtyminen tuottaa rikollisryhmälle sievoisen summan ison volyymin ansiosta.

Keväällä poliisi otti kiinni Etelä-Suomessa miehen, joka oli parin viikon aikana huijannut lähemmäs 40 000 euroa kaupittelemalla netissä mm. olemattomia pelikoneita ja kännyköitä.

Rikollisia on netin syövereistä vaikea jäljittää. Poliisin tutkinta on työlästä ja törmää usein ulkomaisiin palvelimiin. Poliisi on lisännyt viime vuosina yhteistyötään muiden maiden viranomaisten ja rajavalvonnan kanssa. Vaikka teknologia ja resurssit parantuvat, rikolliset kulkevat pari askelta virkavaltaa edellä.

Pankit taistelevat kiitettävästi korttipetoksia vastaan kyselemällä, onko asiakkaan epätavalliselta vaikuttava ostos tai maksu varmasti oikea. Poliisin on lisättävä tiedonvaihtoa suomalaisten netin myyntipalstojen kanssa, jotta varastettu tavara ei päädy myyntiin.

Kuluttajalle lankeaa vastuunsa nettihuijausyrityksissä. Ei pidä avata epämääräistä linkkiä tai viestiä, eikä hevin uskoa kirjoitusvirheitä vilisevää ”viranomaistekstiä”, lupauksia huippukaupasta tai tulevista rikkauksista eikä varsinkaan luovuttaa verkkopankkitunnuksia.

Luottokortin turvaominaisuuksia kannattaa hyödyntää maarajauksesta alkaen ja harkita huolella maksamista ulkomaiselle tilille. Ostajan kannattaa omaksi parhaakseen varmistaa verkkokaupan lailla myyjän luotettavuus ja mielimänsä tavaran olemassaolo ja laatu. Varovaisuus on paikallaan.

Internet avaa oven maailmaan, mutta rikollisia ei pidä päästää sisälle.

Päivän lehti

5.6.2020