Pääkirjoitukset

Nousukauden aikana vaalit ovat huutokilpailu

Poliitikot lupailevat siirtävänsä miljardeja euroja toisten taskuista.
Suomalaiset valitsevat kansakunnan suunnan sunnuntaina. Ennakkoäänestyksessä oli tavanomaista vilkkaampaa. Kuva: Tomi Vesaharju
Suomalaiset valitsevat kansakunnan suunnan sunnuntaina. Ennakkoäänestyksessä oli tavanomaista vilkkaampaa. Kuva: Tomi Vesaharju

Vaalien alla kukaan ei ole köyhä ja kipeä. Vaalilupauksien perusteella kukaan ei ole sellainen jatkossakaan. Miljardit eurot sinkoilevat vaalitenteissä sinne ja tänne, mutta maksajaa on vaikea löytää.

Kovin kauan on kulunut siitä, kun pääministeri Harri Holkeri kehotti kansaa syömään silakkaa. Holkeri sai lausunnosta tietysti rapaa niskaansa, ja hokema jäi eloon. Nyt voi helposti todeta, että Holkerin lausunnossa – kaikessa ylimielisyydessäkin – oli ajatus takana.

Ei pidä syödä kuin Huittisten hullumies, enempää kuin tienaa.

Nykyisen nousukauden aikana vanhat viisaudet ovat saaneet väistyä. Esimerkiksi kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen on seurannut kauhuissaan (IS 10.4.) poliitikkojen vaalilupauksia. Kuntien rahat eivät riitä niitä kattamaan.

Kun päälle pannaan vielä seuraava työmarkkinakierros, julkinen sektori on liemessä.

Jalosen mielestä tämä aika alkaa muistuttaa vuoden 2007 vaaleja jakovaroineen ja Sari Sairaanhoitajineen. Tuolloin kaikille luvattiin kuu ja tähti taivaalta, juuri kun Suomi syöksyi historialliseen talouskurimukseen.

Seuraukset tiedetään. Samaan aikaan kun koko kuluva vuosikymmen Suomi on kärvistellyt hitaan talouskasvun aikaa ja julkinen sektori on vain paisunut, tilanne on muodostunut mahdottomaksi.

Yhtälö on tiennyt sitä, että tulevaisuuteen siirretty verotus eli valtionvelka on paisunut yli kaksinkertaiseksi ja yli sataan miljardiin euroon. Nollakorkojen aikakaudella tästä ei toistaiseksi ole ollut suurta haittaa, mutta laskunmaksun aika tulee vielä. Ei ehkä seuraavalla hallituskaudella, mutta jossain vaiheessa.

Silti monelle poliitikolle nousukauden vaalit ovat jonkinlainen huutokilpailu. Kuka saa luvattua eniten rahaa, jota ei ole olemassakaan?

Yritystalous on siinä mielessä reilua, että pää tulee vetävän käteen ennen pitkää. Kovin harva yritysjohtaja voi käydä omistajiensa kukkarolla – eikä pidäkään. Rahan suunnan pitää olla toisenlainen.

Poliitikot sen sijaan lupailevat miljardeja toisten taskuista. Onneksi vaalien jälkeen koittaa arki, ja vastuu alkaa painaa.