Pääkirjoitukset

Nyt saatiin vasta muutoksille suunta

Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen rakennepaketissa suunta on selvä, mutta keinot julkisen talouden tervehdyttämiseksi jäävät täsmentymättä.

Hallitus yrittää tosimielellä kaivaa repustaan kasvun eväitä. Pelkät muruset eivät riitä.

Tuomiopäivän eli hyvinvointivaltion romahduksen ennustajat joutuivat pettymään. Ei kaadu tähän pakettiin hyvinvointi, ei, mutta pahoinvointia voidaan jonkin verran ehkäistä. Samoin kävi osittain kunnille, jotka odottivat vihdoin helpotusta tähän asti pelkästään lisääntyneisiin velvoitteisiinsa.

Hallitus antaa joitakin suuntaviivoja palveluiden karsimiseen, mutta vastuu niiden järjestämisestä ja siten myös käytännön leikkauksista jää vääjäämättä kunnille.

Rakennepaketti on odotettu jatke alkusyksyn äärimaltilliselle tuloratkaisulle, joskin uudistusten vaikutukset ovat toivottavasti huomattavasti pidempiaikaiset. Se on myös niiden ongelma: karille seilaava talouslaiva ei käänny hetkessä.

Talouden suosta noustaan, kun saadaan talouselämän pyörät pyörimään. Siihen Kataisen hallitus voi luoda parhaimmillaan vain edellytyksiä. Esimerkiksi kansainvälinen luottamus Suomen talouteen on pidettävä vahvana. Siinä ei ole vaihtoehtoja.

Rakennemuutospaketissa listataan kymmenittäin keinoja, joilla julkisen talouden kestävyysvaje pyritään kuromaan umpeen. Kysymys on kuitenkin vain hyvistä pyrkimyksistä, ei läheskään vielä vaadituista konkreettisista päätöksistä.

Menojen kasvattamisen aika on ohi; julkisessa taloudessa on elettävä suu säkkiä myöten. Se merkitsee vääjäämättä, että suomalaisilta on löydyttävä valmiutta hyväksyä myös palveluiden pakolliset heikennykset.

Hallitus taiteilee veitsen terällä. Rakennemuutosten seurauksena tehtävät leikkaukset ja maksujen korotukset eivät saa johtaa yksityisen kulutuksen halvaantumiseen. Esimerkiksi päivähoitomaksujen korotukset voivat vaikuttaa pahimmillaan rajustikin lapsiperheiden kulutustottumuksiin.

Myös koulutuksesta on paha säästää, kun samaan aikaan nuoret on vedettävä koulunpenkiltä mahdollisimman tehokkaasti työelämään.

Hallitus on listannut menovähennyksiä yhteensä reilun miljardin euron edestä.

Rahallisesti merkittävimmät yksittäiset säästöt hallitus on kirjannut vanhusten laitoshoidon vähentämisestä.

Entistä useammat ikäihmiset saavat viettää elämänsä ehtoon kodeissaan. Se on kaikkien mielestä ehdottomasti hyvä asia, mutta ei läheskään koko totuus. Kivuttomasti ja ilman opettelua ei uudistus ole sujunut Hämeenlinnassa, eikä se suju valtakunnassakaan.

Huomio on vaarassa kiinnittyä liikaa yksityiskohtiin, kun on kysymys isoista, yhteiskunnan rakenteita koskevista uudistuksista.

Perin hölmöltä tässä yhteydessä vaikuttaa säästökeinona potilastietojen paperimuotoisen arkistoinnin lopettaminen. Eikö asia olisi voitu hoitaa ilman hallituksen mahtikäskyäkin? Terveysbyrokratiassa on kirveellä töitä.