Pääkirjoitukset

Olisi hyvä muistaa, että viisas väistää

Eduskunta äänestää ensi viikolla hallituksen luottamuksesta. Jäitä hattuun tarvitaan paitsi ammattiyhdistysliikkeelle myös Suomen Yrittäjille.
Pääministeri Juha Sipilä haluaa, että eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta.

Eduskunta äänestää ensi viikolla hallituksen luottamuksesta. Yleisaiheena on pääministeri Juha Sipilän (kesk.) tiedonanto hallituksen työvoimapolitiikasta. Varsinainen erityishuomio kiinnittyy tietenkin kiisteltyyn ja paljon huomiota saaneeseen kaavailtuun irtisanomislakiin.

Vaikutuksiltaan tutkimaton ideantynkä on asia, jota hallitus ajaa kuin käärmettä pyssyyn ja jota ammattiyhdistysliike yhtä kiivaasti vastustaa.

Hallituksen ja ammattiyhdistysliikkeen riitelyn ja jonkinlaisen loppumattoman torailun loppulasku on ainakin tällä hetkellä menossa yrityksille. Se on menossa myös suurille yrityksille eli juuri niille, joita ko. kiista ei kosketa mitenkään.

Koko irtisanomislaki ei sitä paitsi asiantuntijoiden mukaan muuttaisi käytännössä mitään, ja se olisi mahdollisesti jopa perustuslain vastainen.

Hallitus on siis onnistunut maalaamaan itsensä nurkkaan, ja se kritisoi ymmärrettävästi ”ulkoparlamentaarisia voimia” asiassa, joka ei kuitenkaan muuttaisi suomalaista yhteiskuntaa tai työvoimapolitiikkaa.

Politiikkaa voisi tehdä viisaamminkin, ei pelkästään jonkinlaisen pohjoispohjanmaalaisen thatcherismin hengessä.

Totta tietysti on se, ettei ammattiyhdistysliikettä ole valittu koko kansan äänestyksessä. Samaan aikaan yhtä totta on, että ammattiyhdistysliikkeen päätehtävä on vaalia jäseniensä etua.

Eturistiriitoja tulee väkisinkin.

Kaiken ärhentelyn lopputulos saattaa olla se, että vienti, kuljetukset ja satamat seisovat, kun osapuolet ottavat toisistaan mittaa.

Lopputulos tiedetään kuitenkin jo ennakkoon. Vuosikymmenen mittaisen talousalamäen jälkeen tolpilleen mitenkuten noussut suomalainen yhteiskunta kärsii, ja luottamus osapuolten välillä horjuu vakavasti, ja aivan turhaan.

Vanhan viisauden mukaan viisas väistää. Se olisi hyvä neuvo myös nyt – kaikille osapuolille.

Jäitä hattuun kaivataan myös Suomen Yrittäjille ja sen touhukkaalle toimitusjohtajalle. Lakiluonnoksen puskeminen käytännön realiteeteista piittaamatta ei kaiken todennäköisyyden mukaan johda mairittelevaan lopputulokseen.