Pääkirjoitukset

Olkiluodossa edettävä turvallisuus edellä

Suomen suurin ilmastoteko, niin kuin Teollisuuden Voima laitostaan mainostaa, odottaa edelleen valmistumistaan.
Lännen Media kertoi keväällä, että Olkiluodon rakenteilla olevasta kolmosyksiköstä (OL3) on löytynyt edelleen merkittäviä vikoja ja puutteita. Kuva: Kari Suni
Lännen Media kertoi keväällä, että Olkiluodon rakenteilla olevasta kolmosyksiköstä (OL3) on löytynyt edelleen merkittäviä vikoja ja puutteita. Kuva: Kari Suni

Taitaa olla pelkästään hyvä, että Olkiluodon kolmannen ydinvoimalaitoksen käynnistys on siirtynyt – jälleen kerran. Tälle vuodelle on jo nyt ehtinyt kertyä sen verran aivan poikkeuksellisen huonoja uutisia, että niitä ei kaivata enää ensimmäistäkään lisää.

Lännen Media kertoi keväällä, että Olkiluodon rakenteilla olevasta kolmosyksiköstä (OL3) on löytynyt edelleen merkittäviä vikoja ja puutteita.

Teollisuuden Voima (TVO) jätti tämän vuoden huhtikuun alkupuolella polttoaineen latausta koskevan lupahakemuksen. Tuolloin yhtiö kertoi, että lataus ei laitostoimittaja Areva-Siemens-konsortion mukaan onnistu suunnitellusti vielä kesäkuussa, mikä siirtänee edelleen myös sähköntuotannon alkamista.

Projektin etenemiseen liittyi TVO:n mukaan ”merkittävää epävarmuutta” erityisesti koronatilanteen vuoksi.

Säteilyturvakeskuksen (Stuk) valvontaraportista kävi kuitenkin ilmi, että latauksen viivästymisestä ei voi syyttää pelkästään koronakriisin työmaalle aiheuttamia pulmia.

Yksi vikakohde liittyi reaktorin primääripiirin ylipainesuojaukseen.

Paineistimessa on kolme varoventtiiliä, joiden on tarkoitus rajoittaa liiallista paineen nousua. Näitä puolestaan ohjaavat mekaaniset ohjausventtiilit.

Venttiileille tehtiin keväällä tiiveyskoe, jossa yhden ohjausventtiilin todettiin vuotavan. Venttiiliä avattaessa kävi ilmi, että sen kara oli poikki.

Kahdessa muussa ohjausventtiilissä havaittiin lisäksi säröjä.

Varsin poikkeuksellista oli, että havaittua vikaa kuvailtiin hyvin merkittäväksi.

Kyseessä on nimittäin reaktorin pääkiertopiirin painerajapinnassa oleva laite, joka kuuluu laitoksen korkeimpaan turvallisuusluokkaan.

Kovan onnen ydinvoimala on reilun vuosikymmenen alkuperäistä valmistumisaikatauluaan jäljessä, ja rahaakin on palanut jokunen miljardi liikaa.

Suomen suurin ilmastoteko, niin kuin TVO laitostaan mainostaa, odottaa edelleen valmistumistaan. Parissakymmenessä vuodessa markkinat ja tekniikat ovat muuttuneet hurjasti, mutta säävarmaa sähköä tarvitaan yhä. Laitoksesta pitää vain tehdä ehdottoman turvallinen.

Päivän lehti

10.8.2020