Pääkirjoitukset

On aika kyseenalaistaa

Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva on ottanut haastajan, keskustelijan ja virkeän provokatiivisen unilukkarin roolin suomalaisessa yhteiskunnassa. Ajatushautomo arvioi yritysten toimintaedellytyksiä ja mahdollisuuksia, mutta myös koko yhteiskuntaa koskevia kehityssuuntia.

Näin Eva teki viime viikollakin. Se julkaisi professori Matti Wibergin kirjoittaman pamfletin Julkea sektori, joka valottaa julkista sektoria oivallisesti tarkoin valikoiduilla esimerkeillä.

Julkaisuajankohta Evan pamfletille on ainakin kohdillaan. Suomi on toiminut vuodesta 2009 lähtien Huittisten hullun miehen tavoin; yhteiskunta syö rutkasti enemmän kuin tienaa. Valtionvelka lähestyy sataa miljardia euroa, mutta julkishallinnossa menot paisuvat – ainakin pamfletin esimerkkien mukaan.

Kaikki taloustilannetta vähänkin seuranneet tietävät, ettei nykymeno voi jatkua loputtomiin.

Julkea sektori -pamfletti maalaa kuvan kotimaisesta tuhlailevasta ja tehottomasta julkishallinnosta, jota ei saa arvostella edes kulisseissa. Professori Wiberg kirjoittaa loukkaamattomasta pyhyydestä, joka on mukamas hyväksyttävä sellaisenaan – keskusteluitta ja pohdinnoitta.

Kyseenalaistaminen onkin Evan pamfletin parasta antia. Julkisesta sektorista koituvat kustannukset ja hyödyt on pantava ennakkoluulottomasti puntariin aivan eri tavalla kuin Suomessa on totuttu.

Ensisijaisesti itseään palvelevaa julkista sektoria ei kaivata Suomessa sen paremmin kuin muuallakaan köyhtyvässä ja harmaantuvassa Euroopan unionissa.

Suomessa pyhänä hellitty ajatus hyvinvointivaltiosta kaipaa myös ravistelua. Kyselytutkimusten perusteella kansalaiset kokevat hyvinvointivaltion rapautuneen siitäkin huolimatta, että subjektiivisia oikeuksia on vähintäänkin runsaasti ja samalla hyvinvointivaltion kustannukset karkaavat pilviin.

Julkea sektorin -pamfletti ei tietysti ole objektiivinen tutkimus suomalaisesta yhteiskunnasta. Kiistakirjoituksen tyylilajille tyypillisesti provokatiivisuus menee välillä yli; virkakoneiston vertaaminen loiseläimeen toimisi mahdollisesti yhdysvaltalaisen teekutsuliikkeen retoriikassa.

Suomessa tällainen lähestymistapa ei välttämättä ole loppuun asti mietitty.

Pamfletti antaa joka tapauksessa runsaasti ajattelemisen aihetta. Ovatko neljän vuoden välein vaihtuvat ministerit täydellisesti ministeriöiden talutusnuorassa? Perusteleeko virkakoneisto budjettikasvunsa rationaalisesti vai maksimoiko hallinto budjettinsa luonnonlain tavoin?

Elinkeinoelämän valtuuskunnan pamfletit toimivat jo lähtökohtaisesti poliittiselle oikeistolle tärkeiden ajatusten esittelijöinä. Samasta syytä Evan pamflettien ajatukset on myös helppo lakaista maton alle. Suomi vain on ajautumassa taloustilanteeseen, jossa kyseenalaistamista, haastamista ja uutta ajattelua kaivataan enemmän kuin ehkä koskaan ennen.