Pääkirjoitukset

Onnettoman sekavia puheita

SDP:n puoluejohtajalla Jutta Urpilaisella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin selittää ja puolustella peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) sote-lausuntoa.

Urpilaisen mukaan hallitus ei peräänny ja näin sosiaali- ja terveyspalveluiden äärimmäisen tärkeä ja odotettu hanke etenee aivan hallituksen suunnitelmien mukaisesti.

Jos näin on, Guzenina-Richardsonin kannanottoa ei voi kuin hämmästellä.

Hallitus nimenomaan päätti jo noin vuosi sitten, että nykyiset sairaalapiirit lakkautetaan. Siitä on aivan yleisesti lähdetty, että päätös tarkoittaa juuri sitä, mitä sen kaiken ymmärryksen mukaan pitäisi tarkoittaa.

Varsinkaan sairaalapiireillä ei ole ollut vaikeuksia oivaltaa hallituksen ratkaisua.

Peruspalveluministerin avautumisen mukaan piirejä ei lakkauteta, mutta niiden hallinto lakkaa. Suunnitteilla on myös niiden nimien päivittäminen, mikä on suuressa kokonaisuudessa pilkun kokoinen asia.

Mikäli tämä on ollut kaiken aikaa hallituksen linja, olisi muun muassa juuri sairaalapiirien virheellinen – ainakin kahden demariministerin puheiden perusteella – tulkinta pitänyt ajat sitten oikaista.

Guzenina-Richardson jakaa sairaalapiirit hallintoon ja potilaiden hoitamiseen. Tässä ei ole mieltä, sillä piirit ovat tietysti kokonaisuus: hallintoa tarvitaan, se palvelee sairaanhoidon perustehtäviä.

Hallintoa ei voi hävittää, korvata sen voi. Keskeinen kysymys onkin tylyn yksinkertainen: mikä hallinto korvaa sairaalapiirien nykyisen hallinnon?

Tähän kysymykseen vastaaminen on hallituksen tehtävä. Sitä ei kuulu, koska pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallitus on sisäisesti erimielinen sote-uudistuksesta.

Kun näin on, Guzenina-Richardson puhui jälleen kerran harkitsemattomia. Ei ole mitään mieltä sotkea entisestään lähes umpisolmussa hapsottavia lankoja.

Guzenina-Richardsonin ongelma on ministerinä ollut liiankin tunnettu. Kun innokkuus ja esiintymisen halu sekä taitamattomuus kohtaavat, hyvää ei voi seurata.

Hän on puhunut kovin usein kansan kielellä ilmaistuna levottomia – ja joutunut sanomisiaan kaksi ja kolmekin kertaa jälkikäteen selittelemään.

Hänen on ilmeisen vaikea olla hiljaa silloin, kun koossa ei ole asiallista sanottavaa. Suunta näyttää tältä: Guzenina-Richardsonin täytyy olla SDP:n ministereiden kierrätyksessä ensimmäisten ehdokkaiden joukossa.

Löysien puheiden aika on ohi. Hallituksen on koottava rivinsä ja tehtävä ne päätökset, joita on sen työlistalla.

Sote-uudistukselle täytyy saada aito sisältö – ja myös keskustelun pohjaksi. Ei alkuunkaan riitä, että hallitus vakuuttaa sairaiden saavan maassa hoitoa tulevaisuudessakin.

Paula Risikon (kok.) ja Maria Guzenina-Richardsonin voimin hanke tuskin etenee, tästä syystä katseet kääntyvät kohti Kataista ja Urpilaista.

Yksi mahdollisuus on, ettei sairaalapiirejä lakkauteta.

Päivän lehti

31.3.2020