Pääkirjoitukset

Onni löytyy pienistä arkisista hetkistä

Meille tuputetaan mielikuvaa onnellisuudesta alati perässä jahdattavana asiana, vaikka usein se koostuu lähellä olevista seikoista.
Ihmisen löytävät onnen murusia eri asioista: jollekin sitä voi tuoda esimerkiksi mahdollisuus kiireettömään joutenoloon tai päiväuniin. Kuva: Terho Aalto
Ihmisen löytävät onnen murusia eri asioista: jollekin sitä voi tuoda esimerkiksi mahdollisuus kiireettömään joutenoloon tai päiväuniin. Kuva: Terho Aalto

Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) tuore tutkimus kertoo, että suomalaiset ovat nyt hieman vähemmän onnellisia kuin joitakin vuosia sitten.

Vuoden 2016 tutkimuksessa 80 prosenttia koki olevansa vähintään melko onnellinen, kun tuoreessa kyselyssä näin sanoi 76 prosenttia suomalaisista. Onnettomaksi itsensä mielsi nyt 20 prosenttia, kun vuonna heitä oli 17 prosenttia.

Liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä tuloksista ei kannata tehdä, sillä ero vuoden 2016 tuloksiin lähes mahtuu 2–3 prosenttiyksikön virhemarginaalin sisään.

Kyselytutkimus tehtiin viime vuoden lopulla eli koronapandemian keskellä. Kun tiedetään, miten paljon korona on mullistanut suomalaisten elämää, onnellisuuden määrän laskua voi pitää jopa pienenä.

Pandemian vuoksi ihmiset ovat joutuneet äkkiä tottumaan uusiin tilanteisiin ja luopumaan monista tutuista, onnellisuutta tuovista asioista – ainakin väliaikaisesti.

Monilta suomalaisilta ovat menneet uusiksi työ- ja opiskelurutiinit, ystäviä tai läheisiä ei ole voinut tavata, harrastuksia on jäänyt tauolle, kulttuuri- ja urheilutapahtumiin ei ole päässyt ja lomasuunnitelmia on täytynyt reivata uusiksi. Listaa voisi jatkaa vielä.

Kaikki ovat elämän osa-alueita, jotka tuovat ja rakentavat arjesta kokonaisuuden, jota moni voi kutsua onnelliseksi elämäksi. Nyt siitä on jäänyt uupumaan palasia joko kokonaan tai ainakin niitä on täytynyt korvata uusilla.

Samaan aikaan monien silmät ovat saattaneet avautua, mitä onnellisuus itse asiassa onkaan ja mistä se koostuu.

Meille tuputetaan mielikuvaa onnesta jonakin kaukaisena, alvariinsa perässä jahdattavana asiana, vaikka itse asiassa usein se koostuu juuri niistä pienistä, lähellä olevista ja arkisiksi kutsutuista seikoista.

Moni osanneekin antaa niille merkitystä nyt aivan uudella tavalla. Vanha sanonta siitä, että asioita osaa arvostaa vasta kun ne on vaarassa menettää, pätee myös tässä yhteydessä.

Vastoinkäymisistä huolimatta Suomessa asuu varsin onnellinen kansa: tämän vuoden maaliskuussa saimme Maailman onnellisuusraportissa jälleen kärkisijan – neljäntenä vuonna peräkkäin.

Menot