Hämeenlinnan Pallokerho teki sen: nousi voimavaroiltaan paljon suurempien jääkiekkoseurojen ohi taistelemaan suomenmestaruudesta.
Kuka olisi uskonut? Ehkä sittenkin vain uskollisimmat fanit, mutta ehdottomasti myös tärkein eli joukkue. Muuten sensaatiomainen finaalipaikka ei olisi ollut mahdollinen.
Usko, taito ja tahto näkyivät pitkän kauden toistaiseksi tärkeimmillä hetkillä, Rinkelinmäellä päättyneessä hienossa välieräsarjassa Tampereen Tapparaa vastaan.
Oranssista keväästä on lupa ottaa kaikki irti. Nyt on vain ideoitava, mitä kaikkea se voi tarkoittaakaan.
Hämeenlinna ja koko kantahämäläinen seutukunta saavat HPK:n menestyksestä loistavaa imagomainosta. Tämä on juuri sitä mitä tarvitsemme: hämäläistä voittavaa voimaa.
Kysymys ei ole “vain” urheilusta tai vielä vähemmän “vain” väkivaltaa sisältävästä ammattilaisurheilusta ja läpeensä kaupallisesta viihteestä. Kritiikilläkin on jääkiekossa oikeat aikansa ja paikkansa.
Jääkiekko on huomioarvolla mitattuna ylivoimaista urheilua. Se antaa kaikkia suomalaisia yhteen sitovia elämyksiä. Se ennen kaikkea innostaa ja saa elämän maistumaan.
Suhtautumista jääkiekkoon on pidetty ihan liikaa ihmisiä jakavana asiana. Nyt mahdollisimman jakamatonta kannatusta nauttiva Pallokerho voi aidosti yhdistää, kuten se Hämeenlinnassa teki edellisen kerran ihan liian kauan sitten: keväällä 2006.
Usein repivältä ja riitaiselta vaikuttavassa yhteiskunnassa ei tosiaankaan ole liikaa tämänkaltaisia asioita.
Sunnuntaina suomalaiset äänestivät eri puolueita eduskuntavaaleissa. Parhaat voittivat ja Hämeenlinnalla meni hienosti.
Maanantaina, anteeksi tahallisen kattava ilmaisu: kaikki tunnustivat samaa oranssia väriä ja taas me voitimme.
Mahtava yhteishenki, joka jäähallissa vallitsi “tavallisena” arki-iltana, levitköön vapaasti muillekin elämänalueille.
HPK:n mestaruuskeväästä 2006 jäi muistiin hieno torijuhla. Koskaan ennen tai sen jälkeen ei Hämeenlinnan torilla ole ollut sellaista yleisömerta. Nyt luodaan uusia muistoja samaan tapaan vuosien päähän.
