Pääkirjoitukset

Osakesäästötilien alku ollut menestys

Muutama varoituksen sananen saattaa silti olla paikallaan.
Kurssien globaali nousu on edesauttanut myös osakesäästötilien menestystä. Suomessa osakesäästötilejä on avattu jo lähes 200000. Kuva: VEGA ALONSO DEL VAL
Kurssien globaali nousu on edesauttanut myös osakesäästötilien menestystä. Suomessa osakesäästötilejä on avattu jo lähes 200000. Kuva: VEGA ALONSO DEL VAL

Eduskunta hyväksyi parisen vuotta sitten lain, jota monet pien­sijoittajat olivat odottaneet kauan. Lainmuutoksella osakesäästötilin avaaminen tuli mahdolliseksi vuoden 2020 alusta lähtien.

Idea kansankapitalismin ja säästämisen edistämisestä oli – ja on edelleen – juuri oikea. Suomalaisilla on suuret summat rahaa nollakorkoisilla tileillä, ei keräämässä osinkoja ja auttamassa samalla yrityselämän menestymistä.

Osakesäästötilin perusperiaate on yksinkertainen. Piensijoittaja voi sijoittaa rahaa ja ostaa tai myydä osakkeita tilikuoren sisällä. Verottaja pääsee iskemään kyntensä rahoihin vasta siinä vaiheessa­, kun euroja nostetaan tililtä.

Mitään ihmeellistä tai sensaatiomaista ei osakesäästötileihin liity. Esimerkiksi Ruotsissa osakesäästötili on arkipäivää. Osakesäästötili toimii piensijoittajien eduksi kuten jokainen rahasto, joka voi siirtää korkoa korolle -efektillä verotusta tulevaisuuteen.

Muutama varoituksen sananen saattaa silti olla paikallaan. Viime vuoden koronaromahdus markkinoilla on tiennyt sitä, että musiikki on soinut duurissa jo noin 13-14 kuukauden ajan. Osakekurssit ovat toisin sanoen nousseet reippaasti.

Tämä voi luoda illuusion, että kurssit nousevat jatkossakin. Ennusmerkit ovat toki hyvät, kun koko maailma painaa rahaa ja elvyttää joka suuntaan. Inflaatiosuojanakin osakkeet ovat toimineet hyvin.

Harva puu kasvaa kuitenkaan ihan taivaaseen saakka.

Osakesäästötilejä on avattu jo lähes 200 000, ja moni uusi sijoittaja saattaa uskoa, että kursseilla on vain yksi tie: ylös.

Markkinoilla on myös varsinaisia virityksiä, joista kryptovaluutat eivät ole vähäisimpiä. Moni kymmeniä vuosia markkinoita seurannut ei ymmärrä ensinkään, mitä virityksien taustalla on.

Pankeille ja finanssilaitoksille osakesäästötilit tulivat, viime vuoden romahduksesta huolimatta, otolliseen aikaan. Silti on erikoista mainostaa, että jokainen päivä on oikea aika aloittaa sijoittaminen. Ei ole, kaikilla osakkeilla. Historiassa tällainen on kertonut lähinnä sijoittamiseen liittyvästä hypestä ja siitä, että tarinat voitoista ovat päällimmäisinä.

Menot