Pääkirjoitukset

Palkka ei riipu sukupuolesta

Naisen euro on Lännen Median selvityksen mukaan sittenkin suunnilleen sama kuin miehenkin (HäSa 30.12.2014).

Suomessa naisille ja miehille maksetaan tasa-arvolain ja samapalkkaisuusperiaatteen mukaisesti samanlaisesta työstä samaa palkkaa. Niinhän pitää tietysti ollakin.

Sanonta naisen eurosta selittyy pitkälti eri alojen ja ammattien eriytymisellä miesvaltaisiksi ja naisvaltaisiksi.

Meillä on yhä edelleen selvästi naisten töitä ja yhtä selvästi miesten töitä, jos kohta korkeat raja-aidat ovat madaltuneet ja joillakin aloilla jopa kaatuneet.

Naiset ovat vallanneet joitakin ennen miesvaltaisia aloja. Muun muassa toimitukset ovat naisistuneet ja naisia valmistuu esimerkiksi eläinlääkäreiksi tuntuvasti miehiä enemmän.

Mies ei puolestaan ole enää kummajainen hoitoalan ammateissa, vaikkapa lastentarhoissa tai terveydenhuollon tehtävissä.

Perusteena palkkavertailuissa tavataan käyttää Tilastokeskuksen ansiotasoindeksiä, joka kuvaa sukupuolten välistä laskennallista ansioeroa koko työmarkkinoilla.

Palkkauksessa näkyy, etteivät naiset ole edenneet urallaan kuten miehet, jotka tekevät lisäksi naisia enemmän ylitöitä, kun naiset ovat ottaneet vastatakseen perheestä, lapsista ja kotitöistä.

Onko kaikki siten mallillaan? Onko siis ideologispoliittista haihattelua pyrkiä vaikuttamaan miesten naisten väliseen palkkaeroon? Tuskinpa.

Hallitusohjelmissakin on jo vuosia vannottu samapalkkaisuusperiaatteen ja -ohjelman nimiin, vaikka kolmikantainen ohjelma ei ylläkään tavoitteeseensa kaventaa naisten ja miesten palkkaeroa enintään 15 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä.

Suomessa palkkaerot on betonoitu työelämän jakautumisella miesten ja naisten aloihin, mikä on onneton ja myös kestämätön peruste maksaa naisvaltaisille aloille huonompaa palkkaa kuin miesten töissä.

Samanarvoisen työn käsite on kovin epämääräinen, kun ammattikuntien palkkaerot ovat pitkän ajan summa ja kertovat paitsi alojen arvostuksesta myös niiden palkanmaksukyvystä.

Naisvaltaisten aloille ei ole merkittävästi onnistuttu saamaan suurempia palkankorotuksia, vaikka usein työmarkkinapöydissä onkin väännetty erityisestä tasa-arvolisästä.

Rakenteellisen vinouman oikaisu ei ole edistynyt toivotusti, sillä perinteet ja stereotypiat istuvat turhan tiukassa. Sukupuoliennakkoluulot ja -odotukset vaikuttavat edelleen koulutus- ja uravalintoihin.

Vaikka naiset ovat jo miehiä koulutetumpia, he päätyvät töihin huonommin palkatulle julkiselle puolelle ja palvelualoille. Näkyviä tuloksia tuottaisi esimerkiksi se, että miehet hyödyntäisivät tähänastista ahkerammin perhevapaitaan.

Sukupuolten välistä ansioeroa ei saa pitää luonnonlakina. Samanpalkkaisuus on laveanakin tulkintana kauniin tasa-arvoinen periaate, jota kohti pitää pyrkiä, vaikka sitä ei kokonaan edes saavutettaisi.