Pääkirjoitukset

Passiivisuus nuorena seuraa aikuisiälle

Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus antaa vanhemmille osittaisen synninpäästön. Valtaosa lapsista ja nuorista on melko tyytyväistä elämäänsä.
Nuorten liikunnan harrastus on kahtiajakautunutta. Kuvaaja: Markku Tanni

Itse asiassa nuoret ovat keskimäärin onnellisempia kuin ennen, mikä kertoo yhteiskunnan lisääntyneestä hyvinvoinnista. Tosin pieni osa nuorista voi samaan aikaan kovin huonosti.

Tärkeimmät mittarit nuorilla ovat hyvät kaverisuhteet ja terveydentila. Aineellinen hyvä ja talous tulevat vasta niiden jälkeen, kuten pitääkin.

Liikuntaa harrastavien lasten ja nuorten osuus on noussut vuosikymmenen alusta. Vastaajista jopa 88 prosenttia kertoi harrastavansa jotakin liikuntaa.

Varsinkin harrastaminen urheiluseurassa on lisääntynyt. Enää ei mennä niinkään pelailemaan kavereiden kanssa vaan seuraharjoituksiin.

Tosin pari seuraharjoitusta viikossa ei riitä suositusten mukaiseksi liikunnaksi.

Vanhemmiten liikunta muuttuu enemmän omatoimiseksi – ellei lopu kokonaan. Paljon on kiinni omien vanhempien esimerkistä.

Ääripäät vain korostuvat nuorten liikunnassa. Aktiiviset urheilevat muidenkin edestä. Passiiviset jäävät istumaan neljän seinän sisälle eivätkä koe liikunnan iloa.

Kun liikunnan omaksuu jo nuoresta elämäntavaksi, edistää se terveyttä ja luo kuntoa myös vanhuuden varalle.

Kipeä huomio on se, että aivan liian moni lapsi jää rahavaikeuksien vuoksi vaille haluamaansa liikuntaharrastusta.

Nuorilla on kova sosiaalinen paine harrastaa samaa kuin kaveripiiri, mutta kalliit kustannukset syövät vähävaraisissa perheissä mahdollisuuksia, vaikka halua olisi.

Lasten ja nuorten liikunnan harrastaminen on muidenkin tutkimusten mukaan yhteydessä vanhempien koulutukseen, ammattiasemaan ja tulotasoon. Näin ei tarvitsisi olla.

Vanhempien köyhyys, joka estää lasten osallistumisen harrastuksiin, on karmea epäkohta.

Harrastamattomuus lisää syrjäytymisen riskiä, kun nuori jää vaille harrastuksen tuottamaa hyvää oloa ja pieniä onnistumisen tunteita.

Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia myös vähävaraisten lasten harrastusmahdollisuuksista.

Vastaavasti perheen taloudelliset vaikeudet tapaavat periytyä lapsille, joilla pulmat seuraavat näiden omaan aikuisuuteen saakka. Tämä kierre on saatava poikki.

Päivän lehti

22.10.2020

Fingerpori

comic