Pääkirjoitukset

Pelimannien perhejuhlassa

Näin Kaustisella suomalaisen kansanmusiikin tulevaisuuden. Hyvältä näyttää.
 
 
Sain ensimmäisen kerran kutsun Kaustiselle esiintymään seitsemän vuotta sitten. Vetelin keikkani torstaina iltapäivällä kovasti jännittäen musiikkilukion salissa, joka oli hämmästyksekseni täynnä. Loppuviikon vietin turistina.
 
Neulamuikun tuoksussa käppäillessä joka puolelta kuului viulun vingutusta ja haitarien palkeiden pöhinää. Vahva kulttuuri ja perinnemusiikkia hallitsevien soittajien suuri määrä teki vaikutuksen. Pelimannien nuorempi polvi uudisti musiikkia ihailtavalla taidolla ja tarmokkuudella, mutta keikat olivat lähes järjestäen pelkkää instrumentaalimusiikkia.
 
Muistan ajatelleeni, että olisi suorastaan vapauttava ja raikas tuulahdus, kun joku jossain välissä laulaisi jotain.
 
Toinen reissuni ajoittui vuoteen 2010, jolloin sain sitten itse kailottaa Lauantaisauna-konsertissa Hilja Grönforsin ja Timo Rautiaisen kanssa melkein satapäisen säestäjäjoukon edessä. Festivaalin taiteellinen johto oli annettu Antti Järvelän näppeihin ja muutoksen tuulet olivat aistittavissa, näkyvissäkin.
 
Tänä vuonna laulu raikui tuoreesti. Sellaiset kokoonpanot kuin Pirulainen, Jari Rättyä ja Käärmekeitto, Akkajee, Valma & Varsinaiset sekä Bill Hota & The Pulvers tarjoilivat huumoria, omintakeisia tekstejä ja vahvoja tarinoita taitavalla soitolla ryyditettynä. Buster Keatonilta näyttävä juurimusiikin renessanssinero Jimmy Träskelin oli kaivanut esille amerikansuomalaisia aarteita, joita hän esitti kuplettihengessä yhdessä Sampo Korvan kanssa. Jestas, että meikäläinen viihtyi.
 
Yksi erittäin silmiinpistävä piirre tämän kesän Kaustisella oli nuorten ihmisten valtava määrä. Oli aikamoinen näky, kun nuorempi ikäluokka pogosi viulumusiikin tahdissa festivaalin suurella areenalla tukat hulmuten ja kaikesta päätellen lähes selvin päin. Ruotsalainen Folk All-in Band vetelee hemmetinmoisella gruuvilla kipakoita pohjoismaisia viulumelodioita ja mitä yleisö tekee? Tanssii ja laulaa mukana.
 
Katselin tuota kansanjuhlaa harmaapartaisen järjestysmiehen rinnalla, jolla ei ollut muuta tekemistä kuin myhäillä kädet puuskassa areenan nurkilla. Ihmettelin ääneen, että mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu. ”Sanos muuta niin”, ukkokin totesi. ”Ja sitten vielä sanotaan, etteivät suomalaiset osaa pitää hauskaa”.
 
Kaustisella oli tänä vuonna 3080 pelimannia ja suurin anti meikäläiselle on kohdata näitä samanhenkisiä ihmisiä. Joistakin tulee rakkaita ystäviä, joita pitkien välimatkojen takia näkee ehkä kerran pari vuodessa. Iltojen istunnot sekä jamit venähtävät helposti pikkutunneille, mutta talvella on taas aikaa nukkua. Tähän touhuun en ole vielä liian vanha.
 

Päivän lehti

28.1.2020