Pääkirjoitukset

Perinteiset puolisoroolit painavat perhevapaissa

Perhevapaat ja lapsista huolehtiminen eivät edelleenkään jakaudu tasan vanhempien kesken. Perhevapaauudistuksella on kysyntää.
Kaurialan liikennepuisto Hämeenlinnassa on suosittu ulkoilu- ja leikkipaikka. Arkistokuva.

Tilastokeskuksen tuore tieto äitien palaamisesta nopeammin perhevapaalta työelämään kertoo taloussuhdanteiden parantumisesta. Äitien työllisyysaste nousi kolme prosenttiyksikköä vuosina 2014–2018.

Perhevapaiden epätasainen jako johtuu taas pitkälti urautuneista sukupuolirooleista.

 

Suomalaiset isät käyttävät kaikista vanhempainvapaista vain noin kymmenesosan. Osasyynä on nykyinen perhevapaamalli, joka mahdollistaa perhevapaiden keskittämisen äidille.

Vuosia vatvottu perhevapaauudistus etenee tällä hetkellä epävirallisessa kolmikantaisessa valmisteluryhmässä. Uudistus voisi tulla voimaan aikaisintaan vuonna 2021.

Perhevapaisiin liittyy mielikuvahöttöä ja poliittisia intohimoja. Keskusta paalutti hallitusneuvotteluissa, että äitien nykyisin käytettävissä olevat vapaat eivät saa laskea eikä kotihoidontukea saa heikentää.

Kotihoidontuki jatkuu hallitusohjelman mukaan nykymuodossa. Lisäksi selvitetään sen maksamista suoraan lasta hoitavalle isovanhemmalle.

Kotihoidontukeen puuttumattomuutta voi oudoksua, koska Suomi ei ole entisenlainen eikä monikaan äiti hoida lapsikatrasta pitkään kotonaan. Vai tarvitaanko kotihoidontukea vähän koulutettujen naisten turvaksi?

Hallituksessa on soviteltu mallia, jonka mukaan sekä isä että äiti saisivat molemmat yhtä pitkän jakamattoman kiintiön ja loput vapaista vanhemmat voisivat jakaa haluamallaan tavalla. Malli voisi olla 5+5+5 tai 5+5+6 kuukautta.

 

Uudistuksen kynnyskysymyksiin kuuluu kustannusvaikutus kulujakautumisineen.

Voi olla, ettei perheuudistus sen paremmin kiritä hallituksen työllisyystavoitetta. Enemmän työllisyydessä on kiinni talouden tuulista.

Tasa-arvon lisääjänä ja asennemuokkaajana uudistuksella on nostetta.

Uudistus voi pieneltä osin kaventaa myös sukupuolten välisiä palkkaeroja. Syntyvyyteen sillä ei ole vaikutusta.

Hoitovastuun jakautumisesta kertoo kysely, jonka mukaan yli puolet naisista huolehtii lähinnä yksin kotitöistä ja lapsista. Enemmistö miehistä taas kehuu parisuhdettaan tasa-arvoiseksi ja katsoo työskentelevänsä kodin ja lasten eteen yhtä paljon kuin puolisonsa.

Jossain siis mättää.