Pääkirjoitukset

Poliisin työturvallisuus on otettava vakavasti

Pahin kävi toteen poliisin hälytystehtävässä Vihdissä pimeänä ja sateisena perjantai-iltana. 30-vuotias poliisimies kuoli 67-vuotiaan vihtiläismiehen ampumien luotien uhrina.

Heti tapauksen jälkeen on mahdotonta sanoa, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, jotta murhenäytelmältä olisi vältytty.

Poliisin alustavan arvion mukaan toiminta oli ohjeiden mukaista. Mikään ohje ei kuitenkaan ole aukoton.

Riskit olivat poliisin tiedossa.

Murhasta epäilty oli aseistautunut sarjatuliaseella.

Surmanluodit tulivat tuosta kaikesta huolimatta traagisena yllätyksenä.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen arvioi Ilta-Sanomien haastattelussa, että poliisi joutuu kohtaamaan aseen aikaisempaa useammin. Se on Kolehmaisen mukaan jopa arkipäivää.

Erityisen huolestuttavaa on luvattomien aseiden yleisyys. Sitä vastaan ei ole löydetty tehokkaita keinoja. On jauhettu loppumattomiin aselupasäännösten tiukentamisesta, kun varsinainen ongelma on ollut koko ajan toisaalla.

Luvattomat aseet ovat tiukennettujen aselupasäännösten ulottumattomissa.

Vihdin tapauksessakin epäilty käytti sellaista.

Pimeitä aseita saadaan pois käyttäjiltään ja kauppiailtaan tavanomaisella poliisityöllä, jonka tehokkuutta ei välttämättä jatkuvilla supistuksilla lisätä.

Työturvallisuudella on suora yhteys poliisin voimavaroihin ja siihen, että poliisit joutuvat työskentelemään nykyään paljon laajemmilla alueilla kuin aikaisemmin. Suuruuden ekonomia jyrää: maanantaina sisäministeriö ilmoitti jälleen kerran poliisiasemien lakkautuksista.

Pieni poliisiasema on jo aikoja sitten ollut harvinaisuus. Poliisitehtäviin lähdetään aina alueellisista keskuksista. Se tarkoittaa, että poliisin paikallistuntemus vaarantuu ja samalla valmius varautua yllättäviin – ja vaarallisiin – tilanteisiin.

Poliisin rutiininomaista arkipäivää ovat kotihälytykset, joissa kohde on onneksi vain suhteellisen harvoin aseistautunut.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on huolestunut myös asenteiden kovenemisesta poliisia kohtaan. Huoli on otettava vakavasti.

Suomalaiset luottavat edelleenkin erittäin laajasti, yli 90-prosenttisesti, poliisiinsa. Suomalaisittain poliisia ei koeta vastapuoleksi, vaan kaikkien yhteisen turvallisuuden takaajaksi. Näin pitää ollakin.