Pääkirjoitukset

Poliitikot erottautuvat yhä perinteisillä kentillä

Suomi-areena jää tänä suvena väliin, televisiokeskusteluja lukuun ottamatta. Some-areenaa moni vastuutehtävissä oleva vieroksuu vieläkin, vaikka haltuunoton yritys on kova.
Pääministeri Sanna Marinilla (sd.) on Twitterissä peräti 156000 seuraajaa. Eniten uusia avauksia hän tekee silti perinteisessä mediassa. KUVA: Arttu Laitala, Lännen Media Kuva: Arttu Laitala
Pääministeri Sanna Marinilla (sd.) on Twitterissä peräti 156000 seuraajaa. Eniten uusia avauksia hän tekee silti perinteisessä mediassa. KUVA: Arttu Laitala, Lännen Media Kuva: Arttu Laitala

Politiikan kommentoijat ovat arvioineet hallituspuolueissa olevan nyt patoutunutta tarvetta erottautua, kun tiukkaa yhtenäisyyttä vaatineesta koronakeväästä selvittiin.

Näin on tulkittu ministereiden erilaisia ulostuloja esimerkiksi turvapaikkapäätöksen saaneiden mahdollisesta pantavavalvonnasta ja työllisyystoimien aikataulusta.

Mitään uutta tässä ei ole. Kesä on Suomessa jo kauan ollut aikaa, jolloin poliitikot ovat nähneet vaivaa muistuttaakseen äänestäjiä olemassa olostaan.

Kaukana ovat ajat, kun hekin pystyivät vaipumaan rahvaan lailla syvälle suven syliin. Nykyään he julkaisevat vihdantuoksuisen juhannustervehdyksen sosiaalisessa mediassa ja jatkavat sitten politiikan tekoa.

Poliittiseen selviytymiseen ei riitä vain vastuutehtävistä selviytyminen. Pitää tulla myös nähdyksi ja kuulluksi.

Tänä kesänä ei järjestetä Suomi-areenaa – koronan vuoksi.

Vuonna 2006 alkaneesta, MTV:n ja Porin kaupungin järjestämästä yhteiskunnallisen keskustelun foorumista on viime vuosina tullut keskikesän tärkein tapahtuma myös poliitikoille.

Ensi viikon tiistaina areenan nimissä lähetetään televisiossa tasavallan presidentin kyselytunti ja keskiviikkona tentti, jossa puolueiden puheenjohtajat kohtaavat ensimmäisen kerran suorassa lähetyksessä epidemian alun jälkeen.

Nousisiko tänä kesänä politiikassa Suomi-areenan rinnalle some-areena?

Siltä ei näytä, kun katsoo ministereiden tämänkesäistä esiintymistä vaikkapa yhteisöpalveluksi kutsutussa Twitterissä. Avaukset ja erottautumiset tehdään mieluiten yhä perinteisen median kautta, mikä on tietysti sen ja laajan yleisön onni.

Hallituksen kaikki 19 ministeriä käyttävät kyllä Twitteriä urheasti, vaikka erot ovat huimat. Toiset tyytyvät uutisten ja tiedotteiden uudelleenjulkaisuun, toiset ovat läsnä kuin kala vedessä, rohkeasti ja rennosti omana itsenään.

Maailmanlaajuisesti Twitteriä on käytetty myös kuohunnasta ja jopa vallankumouksista tiedottamiseen. Suomalainen tapa tehdä some-politiikkaa kertookin yhteiskuntamme vakaudesta ja rauhallisuudesta.

Päivän lehti

10.8.2020