Pääkirjoitukset

Puolalaiset äänestivät itselleen parasta jatkoa

Puolalla ja pääosin puolalaisillakin menee hyvin. Siinä ja etuuksien jakamisessa oli Laki ja oikeus -puolueen pistämätön vaalivaltti. Puolan rankaisemista seuraa vain eristäytyminen.
Puolalaisia äänestämässä maansa sunnuntaisissa parlamenttivaaleissa varsovalaisella äänestyspaikalla. Kuva: Pawel Supernak
Puolalaisia äänestämässä maansa sunnuntaisissa parlamenttivaaleissa varsovalaisella äänestyspaikalla. Kuva: Pawel Supernak

Puolaa vuodesta 2015 hallinnut kansallismielinen ja konservatiivinen Laki ja oikeus -puolue säilytti valtansa sunnuntaisissa parlamenttivaaleissa.

Puolalaisäänestäjät antoivat samalla tukensa oikeusvaltion alasajolle, mutta siitä tai sen puolesta useimmat puolalaiset eivät suinkaan miellä äänestäneensä.

Kun työtä ja yhteistä hyvää on riittänyt, äänestävät puolalaiset valtapuolueensa jatkoon.

Yhden eli kommunistisen puolueen vallasta on noin kolmessakymmenessä vuodessa siirrytty – yhden puolueen ja katolisen kirkon valtaan.

Puola poikkeaa, Unkarin tavoin, monin tavoin eurooppalaisena pidettävästä liberaalista arvomaailmasta. Esimerkiksi suhtautuminen sukupuolivähemmistöihin on Puolassa Venäjän tapaan takapajuista.

 

Suomen EU:n puheenjohtajamaana ajamat periaatteet ovat erittäin tärkeitä kaikissa vapaissa demokratioissa. Poliittinen valta ei saa sekaantua niin oikeuslaitoksen kuin mediankaan toimintaan.

Kun arki toimii, eivät kritiikittömät massat ajattele oikeusvaltioita ja periaatteita.

Puolalaisilla on mennyt taloudellisesti eurooppalaisittain jopa poikkeuksellisen hyvin.

Talouskasvu on jatkunut pitkään ja euron ulkopuolisen zloty-maan on luonnehdittu selvinneen ainoana maana finanssikriisistä ja sitä seuranneesta taantumasta kuivin jaloin (Yle 17.9.).

Laki ja oikeus -puolue ei jättänyt ennen vaaleja mitään sattuman varaan, vaan korotti lapsilisiä ja lupasi eläkeläisille kolmannentoista kuukauden ylimääräisen eläkkeen.

Lisäksi arsenaaliin kuului verovapaus alle 26-vuotiaille vakituisessa työsuhteessa oleville. Jos nämä eivät riittäneet vaalivalteiksi, niin eivät sitten mitkään.

Kokonaan toinen juttu on se, miten kauan Puola selviää menestyksekkäästi valitsemallaan tiellä. Ongelmina ovat niin työvoimapula kuin Suomessakin tuttu väestön ikääntyminen.

Puolalaiset eivät historiansakaan valossa siedä ulkopuolista sekaantumista asioihinsa. Liian monta kertaa vieras valta on marssinut heidän ylitseen. Siksi EU:nkin on vältettävä Puolan rankaisemista, tai seuraa vain maan tähänastista pahempi eristäytyminen.

 

Pääkirjoitusta korjattu 15.10. kello 14:00: vaalien tuloslaskennassa on ilmennyt, ettei puolalaisäänestäjien selvä enemmistö antanut tukeaan hallitsevalle Laki ja oikeus -puolueelle. Puolue säilytti enemmistönsä maan parlamentin alahuoneessa, mutta menetti sen parlamentin ylähuoneessa.