Pääkirjoitukset

Puomi

Hämeenlinnassa maksuton pysäköinti on pian historiaa. Viimeisetkin maksuttoman pysäköinnin saarekkeet keskustassa sulkeutuvat syksyllä. Kaupunki perustelee päätöstään tasapuolisella hinnoittelulla. Toinen syy on tyhjyyttään kumisevat parkkihallit.
 
Yleisönosastokirjoituksissa on esitetty kritiikkiä, että parkkitaloille ei alun perinkään ole ollut tarvetta. Kadunvarsipysäköinnin kiellot ovat keinotekoinen tapa hankkia parkkitaloille asiakkaita. Uhkakuva on, että muuttamalla kaiken pysäköinnin maksulliseksi autioittaa tappiota tahkonnut Hämeenlinnan Pysäköinti Oy keskustan lopullisesti.
 
 
 
Mutta miksi hallit ovat tyhjiä? Ainakin omalta kohdaltani tiedän, miksi.
 
Periaatteessa minulla ei ole mitään parkkihalleja vastaan. Karsastan kuitenkin kaikkia teknisiä laitteita, varsinkin sellaisia, joiden käyttö ei aukea ilman ohjeiden lukemista, ja parkkitalojen puomisysteemit kuuluvat tähän kategoriaan.
 
Kafkamaisissa skenaarioissa näen autoni juuttuneena puomin alle, tai puomin putoamassa alas juuri kun olen sen kohdalla. Asiaa pahentaa se, että täytyy toimia ripeästi. Ei hitaiden eikä sydänsairaiden hommaa. Lukija voi itse päätellä, kumpaan ryhmään kuulun…
 
 
 
 
Pysäköintipuomi, ah, tuo insinööritaidon huipentuma. Jouduin viime talvena pari kertaa pysäköimään puomilliselle parkkipaikalle, kun muualle ei mahtunut. Ensimmäisellä kerralla päädyin Kauppakeskus Linnan kattoparkkiin. Kesti hetken, ennen kuin tajusin, että minun tulee painaa jotain nappia, jotta puomi aukeaa. Samalla kone sylki minulle jonkinlaisen kortin. Mikä ihmeen kortti?
 
No, sisäänpääsy oli helppoa, mutta en ollut päästä ulos. Onneksi paikalle sattui ihminen jolta saatoin kysyä neuvoa. Kortti siis piti työntää laitteeseen, ja laite antoi summan, joka piti maksaa. Missä laite? Aha, siis sisätiloissa? Ja sen jälkeen kortti piti jälleen työntää puomin vieressä olevaan laitteeseen, jotta puomi avautuu.
 
Luonnollisesti puomilla kaiken pitää tapahtua nopeasti. Onnistuin ajamaan auton siten, että juuri ja juuri ikkunasta kurottamalla yletyin sujauttamaan kortin koloon. Sitten hujaus, ja puomi nousi ylös. Äkkiä istumaan ja kaasua, jotta ehdin pois ennen kuin puomi taas laskeutuu. Huh!
 
Toisella kerralla jouduin käyttämään Kaivoparkkia. Miten hemmetissä pääsen täältä pois? Missä laite, johon maksetaan? Missään ei ollut mitään opasteita, ainakaan silloin. Onneksi jälleen paikalle sattui ulkopuolinen neuvonantaja. Ja, jälleen puomi, kädet hikoavat, verenpaine nousee…
 
Sykkeeni tasaantui vasta parin korttelin kuluttua.
 
 
 
 
Kun nyt Hämeenlinnassa autoilijoita ajetaan parkkihalleihin kuin karjaa teurastamoon, mitähän nykyisten parkkipaikkojen kohdalle tulee? Betoniporsaita, kukkaistutuksia? Vai puhaltaako vain tuuli kaupunkikeskustan autiuden yllä?
 
Ehkä parkkihalliin pysäköinti pitäisi ottaa autokoulujen opetusohjelmaan, jotta ihmiset oppisivat niitä käyttämään. Itse kuulun menetettyyn sukupolveen. Pysäköin edelleen mieluummin paikkaan, josta pääsee jouhevasti sisään ja – ulos.

Päivän lehti

23.1.2020