fbpx
Pääkirjoitukset

Rahallista menestystä voisi olla enemmänkin

Kansallinen veropäivä oli ja meni ilman valtavia yllätyksiä. Tulolistojen kärjestä löytyi tälläkin kerralla yrityksensä myyneitä yrittäjiä; viime vuonna kaupaksi kävi isolla rahalla esimerkiksi valaisin-, remontti- ja kiuasfirmojen osuudet.

Saavutukset ovat komeita, mutta yritysmyyntejä ja suuria voittoja olisi saanut olla lukumääräisesti huomattavasti enemmän. Taantumatalouden olosuhteissa rahallista menestystä on vain hankala saavuttaa. Ja kuten kaikki taloudesta kiinnostuneet tietävät, suomalainen hyvinvointiyhteiskunta pyöri myös viime vuonna useiden velkamiljardien voimin.

Lehtihaastattelujen mukaan moni viime vuonna rikastunut yrittäjä jatkaa arkista puurtamista kuten ennenkin. Tällaisia uutisia Suomi kaipaa.

Toivoa lisäksi sopii, että vaikkapa tositarina varattomasta yksinyrittäjästä, joka nousee kolmessa vuosikymmenessä kansalliseen tulokärkeen, kannustaa myös muita.

Tärkeää on myös huomata, että kun uusi teknologia ja globaali peliteollisuus nosti vuosi sitten tulohuipulle uusia yrittäjiä, rahallista menestystä voi viime vuoden lukujen perusteella saavuttaa myös perinteisemmillä toimialoilla.

Veropäivänä Suomessa käydään lähes aina kiivasta keskustelua siitä, pitääkö yksittäisten, julkisuudessa edes joskus esiintyneiden ihmisten ansiotulot olla julkisia.

Kysymys on relevantti, sillä pintajulkkisten varsin vaatimattomien tulojen revittely journalismin kaapuun puettuna ei oikein toimi asiallisen tuloerokeskustelun pohjana.

Silti esimerkiksi nuorten missien, näyttelijöiden ja urheilijoiden tuloja julkaistaan.

Laajemmassa vertailussa on hyvä huomata, että terävimmän tulokärjen tulot laskivat vuonna 2014. Tuhat eniten ansainnutta sai viime vuonna pääomatuloja noin 1,5 miljardia eli yli kolme prosenttia edellisvuotta vähemmän. Tuhannen parhaiten ansaitsevan ansiotulot putosivat reilusti yli viisi prosenttia.

Tuloerot ovat Suomessa kasvaneet muutamassa vuosikymmenessä, mutta kansainvälisesti mitattuna Suomi on yhä pienten tuloerojen valtio.

Kuitenkin OECD:n mukaan kuilu rikkaiden ja köyhien kansalaisten välillä uhkaa yhteiskunnallista ja poliittista vakautta sekä talouden kehitystä. Poliitikkojen on syytä pitää tämä mielessä.

Menot