Pääkirjoitukset

Rahapeliyhtiö nostaa hukattua moraaliaan

Julkinen ryöpytys sai Veikkauksen ottamaan lusikan kauniisti käteensä. Soppa oli pitkälti yhtiön omaa syytä, koska rahapeliyhtiön pelimainonta pääsi kiehahtamaan yli.
Veikkauksen rahapeliautomaattien määrä on laskemassa noin 18500:sta kolmella tuhannella. Kuva: Pekka Rautiainen
Veikkauksen rahapeliautomaattien määrä on laskemassa noin 18500:sta kolmella tuhannella. Kuva: Pekka Rautiainen

Veikkaus lupaa nyt vähentää markkinointia ja 3 000 peliautomaattia. Lisäksi markettiaulojen peliautomaatteihin tulee pakollinen tunnistautuminen suunniteltua aiemmin, muutaman vuoden sisällä.

Peliautomaateista tulee kolmannes Veikkauksen tuloista. Ne kuitenkin aiheuttavat tutkimusten mukaan eniten peliriippuvuutta. Automaateilla pelataan etenkin alueilla, joissa on paljon työttömiä, pienituloisia ja vähän kouluttautuneita.

Keskustelua rahapeliautomaattien hyödyistä, haitoista, sijoittamisesta ja tarvittavasta määrästä ei ole vielä käyty loppuun. Rahapeliautomaatteja on Suomessa runsaasti saatavilla karsinnankin jälkeen.

Moraalin nostatuksena toimii aikomus vähentää johdon tulospalkkioita, jos suomalaisten peliongelmat vielä kasvavat.

Veikkaus pyrkii nostamaan profiiliaan myös uudella eettisellä neuvostolla. Ihmetellä voi, eikö yhtiöllä ole aiemmin pohdittu toiminnan moraalista puolta.

Veikkauksen hallitus saa lisäksi henkilövaihdoksin ongelmapelaamisen asiantuntemusta.

Rahapeliyhtiön asiallinen mainonta on nuoralla tasapainoilua. Veikkauksen rooli on ristiriitainen. Yhtiö tarvitsee pelaajia jakaakseen rahoitusta yleishyödyllisiin kohteisiin, mutta samalla pitää välttää yllyttämästä peliriippuvuuteen.

Veikkauksen rahapelimonopolia on rahantuoton ohella perusteltu pelihaittojen minimoinnilla.

Peliongelmien kasvua ei täten voi hyväksyä. Veikkauksen on korkea aika ottaa rahapelien haitat tosissaan ja toimia vastuullisesti.

Veikkauksen asema on muutenkin heikkenemässä, koska suomalaiset pelaavat verkossa ulkomaisten peliyhtiöiden pelejä. Veikkauksen tuloutus valtiolle uhkaa muutosten vuoksi pudota jopa viidenneksen vuoteen 2022 mennessä.

Hallitus aikoo ohjelmansa mukaan selvittää keinoja rajoittaa rahapelaamista ulkomaisten toimijoiden sivustoille. Hallitus lupailee myös kompensoida liikunnan, kulttuurin ja nuorisotoiminnan väheneviä määrärahoja budjettivaroista.

Muutosten onnistuminen osoittaa, säilyttääkö Veikkaus yhteiskunnan hyväksynnän.