Pääkirjoitukset

Riitelevä EU ei pysty ratkaisemaan kriisejään

Euroopan unioni käynnistelee konettaan elokuisen kesäloman jälkeen hämmennyksen vallassa.

Brexitin aiheuttamasta alkusokista on Brysselissä selvitty. Tulevaisuus vaikuttaa silti hämyisältä.

Perjantaina EU-maat ovat koolla Bratislavassa. Paikalle on kutsuttu 27 EU:n 28 maasta. Britannia ei enää pääse suunnittelemaan tulevaisuutta.

Silti Brysselissä vakuutetaan, että Britannia on täysivaltainen jäsen, kunnes jättää eroanomuksen ja eron ehdoista sovitaan.

Eroilmoitusta joudutaan ehkä odottamaan ensi vuoteen. Varsinaiset neuvottelut alkavat vasta sen jälkeen.

Yksi epävirallisen huippukokouksen aiheista on yhä pakolaiskriisi. Toistaiseksi monimutkainen sopimus Turkin kanssa on pitänyt.

Tuhannet pakolaiset ylittävät silti henkensä kaupalla Välimeren viikoittain. Kohteena on nyt lähinnä Italia.

Kreikka ja Italia ovat täynnä turvapaikanhakijoita. He jumiutuvat sinne, koska erityisesti itäiset EU-maat eivät noudata pakolaisten tasaisemmasta jaosta tehtyjä sopimuksia.

On puhuttu jopa sakkomaksuista vastaanhangoitteleville maille, mutta sekään ei ole ongelmaton ratkaisu.

Turkki nousee keskusteluissa esille. Sillä on valttikortit käsissään, kun puhutaan viisumivapaudesta ja mahdollisesta EU-jäsenyydestä.

Presidentti Recep Tayyip Erdoganin kovat otteet heinäkuisen vallankaappausyrityksen jälkeen herättävät pahennusta.

Neuvotteluja Turkin kanssa on silti jatkettava, vaikka hampaat irvessä.

Tosin monet ennustavat, ettei jäsenyys tule ajankohtaiseksi vuosikymmeniin. Hyvä niin, sillä kaappausyrityksen jälkeen ihmisoikeudet on heitetty Turkissa romukoppaan.

Suhde Venäjään on oma lukunsa. Se kietoutuu Ukrainan lisäksi niin Turkkiin kuin pakolaistilanteeseenkin.

Äärioikeiston nousu on yksi EU:n huolenaiheista. Populistioikeisto on vahvistunut ympäri Eurooppaa.

Näitä pulmia ei ratkota ilman yhteistä näkemystä. Sen löytäminen näyttää juuri nyt todella vaikealta.

Euroopan komission puheenjohtaja Jean Claude Juncker pitää keskiviikkona vuosittaisen EU:n tila -puheensa. Se antanee jotain osviittaa unionin suunnasta.