Pääkirjoitukset

Rintamalisän leikkaus on huonoa tilanteenlukua

Juha Sipilän (kesk.) hallitusta on voinut perustellusti arvostella poukkoilevasta päätöksenteosta, vaikka pääministeri itse puhuukin itsetyytyväisesti insinöörimäisestä suoraviivaisuudesta.

Lieneekö juuri insinöörimäisyyttä, mutta ensi vuoden budjettiin sisältyvä sotaveteraanien rintamalisän 0,85 prosentin leikkaus osoittaa hallitukselta lähes täydellistä tilanteenlukutaidon puutetta.

Leikkausta ei voi mitenkään perustella edes sillä, että samaan aikaan myönnetään yhteensä noin 40 miljoonaa euroa veteraanien kotipalveluihin ja kuntoutukseen.

Rintamalisän leikkaus on säästövaikutukseltaan vain 200 000 euroa.

Hallitus ojentaa kiitettävästi kättä veteraaneille itsenäisyyden 100-vuotisjuhlien alla, mutta samalla leikkaa sieltä, mistä viimeiseksi pitäisi, jokaiselta rintamalla palvelleelta.

Leikkaus on henkeä kohden pieni, vaivaiset 42 senttiä kuukaudessa ja noin viisi euroa vuodessa. Periaatteellinen merkitys on kuitenkin valtavasti rahasummia suurempi.

Sodissa palvelleita oli vuoden alussa elossa enää 22 000. Heistä jokainen on jokaisen tukisenttinsä ansainnut.

Leikkausesitys on tullut jo Juha Sipilän hallitukselle pahasti takkiin. Esityksen perumisella ei pitäisi olla minkäänlaista estettä. Ei ole myöskään väliä, miten se käytännössä tapahtuu.

SDP-johtoinen oppositio on aivan oikein perännyt hallitukselta lupausta, että leikkaus vedettäisiin takaisin. Tätä lupausta ei eduskunnan viimeviikkoisella kyselytunnilla irronnut, vaan ulkoministeri Timo Soini (ps.) selitti rintamalisän olevan samalla viivalla muiden leikattavien eläkkeiden kanssa.

Tasapuolisuus on yleensä hyvä periaate, mutta se ei tässä tapauksessa oikeuta typeryyttä.

Timo Soini onnistui – ilmeisen tahattomasti – raivostuttamaan demarit viittaamalla poistuneisiin menneisyyden haamuihin ja siihen, ettei ”meillä ole enää oikeaa ja vasenta, meillä on isänmaan puolustajia”.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne toivoi eduskunnassa aiheellisestikin loukkaantuneena, ettei pääministerin sijainen Soini olisi alentunut edes vihjaillen kyseenalaistamaan vasemmistolaista isänmaallisuutta.

Perusasioihin itsenäisyyden juhlavuoden alla kuuluu myös se, ettei isänmaallisuudella ole poliittista väriä, vaan se on kaikkien suomalaisten yhteinen asia.