Pääkirjoitukset

Ruotsi painoi hälytysnappulaa

Ruotsi päätti vuonna 2009 valtiopäivien kolmen äänen enemmistöllä yleisen asevelvollisuuden lakkauttamisesta. Armeijan ja aluepuolustuksen alasajon perusteena oli se, ettei Ruotsiin kohdistu sotilaallista uhkaa.

Nyt on toinen ääni kellossa, ja kansankoti painaa punaista hälytysnappulaa. Ruotsi lisää puolustusmäärärahoja, koska tuntee itsensä uhatuksi Ukrainan tapahtumien takia ja turvattomuuden lisäännyttyä Euroopassa.

Ruotsi on onnellisessa asemassa tutusta syystä: sillä on varaa syytää rahaa puolustukseen, olisi enemmänkin kuin torstaina kerrottiin. Paljon isommatkaan panostukset eivät kuitenkaan riitä, jos pohja eli maanpuolustustahto pettää.

Peli on Pohjanlahden takana ainakin osittain jo menetetty. Tehtyjen virheiden paikkaamiseen eivät muutamat miljardit kruunut riitä, eivät Jas Gripen -hävittäjät tai sukellusveneetkään. Niitä pitää jonkun käyttääkin.

Ruotsissa on havahduttu monipolvisen keskustelun jälkeen siihen, että maa on sotilaspoliittinen tyhjiö. Kaikeksi onneksi tilanteet eivät ole kärjistyneet sen pidemmälle kuin venäläiskoneiden hyökkäysharjoituksiin, joita torjuakseen Ruotsi ei saa omia torjuntahävittäjiään edes ilmaan. On ajan kysymys, milloin Venäjä taas uhittelee Gotlannin yllä.

Sotilaalliset tyhjiöt luovat ympäristöönsä epävakautta. Niillä kun on ikävä taipumus täyttyä, vaikka syvä rauhantila ja kaikkinainen vakaus ovatkin tietysti toivottavia kansainvälisissä suhteissa.

Rahankäyttö sotateknologiaan ja lisääntyvä kansainvälinen yhteistyö, viime kädessä liittoutuminen, jäävät jäljelle, kun Ruotsilla ei ole paluuta asevelvollisuuteen. Yksi keskeinen peruste siitä luopumiseen oli se, että ruotsalaiset nuoret miehet ja naiset olivat jo menettäneet maanpuolustustahtonsa.

Vain kymmenkunta prosenttia ikäluokista kävi armeijan, kun se oli Ruotsissa vielä mahdollista. Sama rapautumisilmiö on takana, kun sotilastehtävät eivät vedä myöskään värvättyjä.

Ruotsilla on ollut pahoja vaikeuksia saada henkilökuntaa edelleen vasta perusteilla olevan ammattiarmeijan riveihin. Kun varuskunnissa ei opetella enää sotilaan perustaitoja, ei missään kasva ammattisotilaan alkujakaan. Tämä on hyvä muistaa Suomessakin, kun tulevaisuuden vaihtoehtoja mietitään.

Ruotsin piti keskittyä kirkasotsaisesti kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin, mutta niihinkin pohja luodaan varuskunnissa.

Jopa yli puolet suomalaisista kannatti vuosi sitten tehdyssä kyselyssä Suomen ja Ruotsin puolustusliittoa. Sen suuntaiset kaavailut ovatkin edenneet maiden puolustusministereiden neuvonpidoissa. Yhteinen sävel on löytynyt, ja esimerkiksi ilmapuolustuksen ja merivoimien yhteisjärjestelyt ovat luontevia silloin, kun niistä on molemmille hyötyä.

Perusratkaisuksi keskinäinen liittoutuminen ei riitä kummallekaan maalle. Ruotsi tarvitsee nykyisellään selkänojakseen yksiselitteisesti Naton. Välimalleja on turha haikailla. Suomen taas on varauduttava edelleen ensisijaisesti omaan maan puolustamiseen.