Pääkirjoitukset

Sairaaloita nousee joka niemeen ja notkoon

Sairaanhoitopiirit eivät ole jääneet odottelemaan sote-ratkaisua, vaan eri puolilla maata suunnitellaan lukuisia uusia sairaaloita.

Myös Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri tutkii parhaillaan, onko taloudellisesti ja toiminnallisesti järkevämpää peruskorjata vanhaa vai rakentaa kokonaan uusi keskussairaala.

Suuri osa maan keskussairaaloista rakennettiin 1960- ja 1970-luvuilla. Tällä hetkellä ne ovat peruskorjausiässä.

Lähes 50 vuotta sitten suunnitellut tilat eivät vastaa nykyaikaisen sairaalan toimintatarpeita.

Enää sairaalaan ei tulla viikoksi tai kahdeksi, vaan yhä useammat potilaat saapuvat aamulla toimenpiteeseen ja lähtevät illalla kotiin.

Vuodeosastoja ei tarvita yhtä paljon kuin aikaisemmin.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissäkin toimintaprosesseja organisoidaan uudelleen nykyajan sairaanhoidon lähtökohdista.

Tilaratkaisua tehdään siltä pohjalta, että pääosa sen rahoituksesta syntyy toiminnan tehostumisesta uusissa tiloissa ja uudella organisaatiolla. Jopa kokonaan uutta paikkaa sairaalalle harkitaan.

Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että sairaalainvestoinneissa on meneillään jonkinlainen kilpalaulanta, jota mikään taho ei koordinoi.

Uusia sairaaloita nousee pian kuin sieniä sateella. Eniten julkisuutta on saanut uusi lasten sairaala, jonka 160 miljoonan budjettia rahoitetaan osin kansalaiskeräyksellä.

Eniten kantahämäläisiä oman sairaalan ohella koskettaa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin viime syksynä tekemä päätös peräti kolmen uuden sairaalan rakennuttamisesta. Kustannusarvio on 180 miljoonaa sekä päälle 25 miljoonan pysäköintilaitos.

Jyväskylässä tehtiin loppuvuodesta päätös maakunnan suurimmasta investoinnista ikinä. Tarkoituksena on rakentaa kokonaan uusi keskussairaala. Hintalappu on 333 miljoonaa ja vajaat 90 miljoonaa tietotekniikkakuluja päälle.

Myös Oulun suunnalla on tekeillä peräti 500 miljoonan sairaalainvestoinnit 15 vuoden sisällä.

Väistämättä herää kysymys, onko missään tarkasteltu kokonaisuutta. Sairaanhoitopiirien on syytä neuvotella keskenään työnjaoista ennen investointeja, ettei tehdä turhia ja päällekkäisiä ratkaisuja.

Todella harmillista myös on, ettei sote-ratkaisun vaikutuksia vieläkään tiedetä.

Päivän lehti

5.4.2020