Pääkirjoitukset

Sakko ei välttämättä pysäytä näpistelijää

Kaupoista lähtee vuosittain paljon tavaraa näpistelijöiden matkaan, vaikka kiinnijääneiden määrä hieman putosikin viime vuoden aikana. Kauppa on entistä kyllästyneempi tilanteeseen, sillä näpistelijät pääsevät usein teoistaan kuin koira veräjästä.

Kaupan Liitto kaipaa takaisin vanhoja aikoja, jolloin näpistyksistä ei selvitty yksistään sakoilla. Se vaatisi kuitenkin muutoksia lainsäädäntöön, jolloin maksamattomat sakot veisivät aina käräjille.

Ongelma on varsin hyvin myös poliisin ja tuomioistuinten tiedossa. Kauppiailla taas on liiankin paljon kokemuksia näpistyksien ja myymälävarkauksien aiheuttamista harmeista.

Sekin on tiedossa, ettei poliisin kirjoittamilla sakoilla ole juurikaan merkitystä. Pahimmissa tapauksissa sakkolaput revitään näyttävästi jo paikan päällä poliisin lähettyä.

Maksamattomat sakot johtavat jo nyt vankeuteen, mutta pinossa pitää olla vähintään seitsemän sakkoa. Kaupan liitolla on tuntuma, ettei sakkojen määrää välttämättä edes seurata. Näpistelijällä on siinäkin suhteessa helpot päivät.

Näpistyksien määrä on hieman laskenut, mutta niitä kirjattiin viime vuonnakin silti yli 65 000. Kaupan liitolla on pieneen laskuun arkinen selitys. Poliisi on varsinkin syrjäseuduilla sen verran pitkän matkan päässä, ettei sitä hälytetä paikalle pienten näpistyksien takia.

Näpistykset ja varkaudet korpeavat yhä enemmän kauppiaita. Osa ei enää hyväksy poliisin kirjoittamia sakkoja, vaan vaativat paikan päällä kovempia sanktioita. Se vie näpistelijän aina käräjille.

Kauppiaiden omatoimisuus tuntuu lisääntyvän muutenkin. Näpistelijöistä kerätään tietoja, joita kulkee jo jopa sosiaalisessa mediassa.

Tilanne on kaupan kannalta ongelmallinen. Näpistyksien kokonaismäärää ei tiedä kukaan. Vain kaupalla on tarkka tieto tavarahävikeistä. Kaupat joutuvat varautumaan näpistyksiin ja varkauksiin monin tavoin. Valvonta on varsinkin iltaisin usein vaikeaa vähäisen henkilökunnan takia. Kaikissa liikkeissä ei ole vartijoitakaan.

Kauppiaat kaipaavat lainsäädäntöä apuun. Se tuskin muuttuu ainakaan lähiaikoina, sillä lakia muutettiin toiseen suuntaan muutama vuosi sitten.