Pääkirjoitukset

Saldoluvut pahasti pakkasella

Tuoreimman suhdannetiedustelun tulokset näyttävät synkiltä kuin marraskuun yöt. Talouden näkymät ovat poikkeuksellisen heikot. Kysyntä on notkahtanut, tuotanto on laskussa ja moni yritys on joutunut vähentämään väkeään. Irtisanomisten ja lomautusten kierteelle ei ole edes loppua näkyvissä.

Suomalaisen elinkeinoelämän valonpilkut ovat vähissä. Yksi niistä on se, että Suomen viennin arvo nousi syyskuussa jopa 11 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Tullin tuoreen tilaston takana on muun muassa rauta- ja terästuotteiden sekä sähkökoneiden viennin reipastuminen. Vielä elokuussa vienti notkahti, kun Venäjän pakotteet pysäyttivät muun muassa meijerituotteiden viennin itärajan taakse.

Neljä kertaa vuodessa julkaistava EK:n suhdannebarometri perustuu suomalaisyritysten näkemyksiin talouden kehittymisestä.

Yritysten arviot talven näkymistä ovat kautta linjan vaatimattomia, eikä talouden nopeaan kääntymiseen uskota. Erityisen kylmää kyyti on Hämeessä, joka on pudonnut viime kuukausina koko maan keskiarvojen alapuolelle erityisesti teollisuudessa ja etenkin rakentamisessa, jonka näkymiä kuvaava saldoluku on poikkeuksellisen syvällä. Muidenkin alojen luvut ovat kautta linjan pakkasen puolella.

Taloutta pitkään kannatelleesta palvelusektoristakaan ole näytä enää olevan barometrien kääntäjäksi. Kaupan kyky työllistää on heikentynyt, kun kuluttajien ostovoima on hiipunut. Ankea aika on leimannut myös kansalaisten kulutushaluja. Hekin, joilla olisi varaa, ostavat varovaisesti.

EK:n keräämistä yritysten vastauksista on vaikea löytää myönteistä kerrottavaa, ellei sellaiseksi nosteta teollisuuden tuotannon määrää, joka kasvoi hieman heinä-syyskuussa. Tuotantomäärien uskotaan jopa hieman kasvavan lähikuukausina, kun alkuvuoden aikana saatuja tilauksia puretaan.

Kotimarkkinat kantoivat taloutta alkuvuonna. Toiveet markkinoiden piristymisestä ja talouden kääntymisestä kasvuun ovat kuitenkin pettäneet. Epävarmuus ja varovaisuus leimaavat suomalaisyritysten suhdannenäkymiä kautta linjan. Erityisen huolestuttavaa on se, että yritykset povaavat supistavansa henkilökuntaansa lähikuukausinakin. Talven näkymät ovat harmaat muuallakin kuin rakentamisessa.

Teollisuuden ja rakentamisen toiveet piristymisestä ovat kaatuneet nimenomaan heikkoon kysyntään. Kolme neljästä hämäläisestä yrityksestä arvioi kysynnän heikoksi ja kannattavuuden viime vuotta huonommaksi. Epävarmuus leviää ja yrityksen jarruttelevat kasvusuunnitelmiaan. Etenkin investoinnit ovat selvästi laskussa.

Valoa ei näy isommankaan tunnelin päässä. EU-komission tuore raportti piirtää sekin synkkää kuvaa Suomen tilanteesta. Entinen mallioppilas on pudonnut kurasarjaan yhdessä Italian ja Kyproksen kanssa.

Talouskasvu jää heikoksi, kun euroalueestakaan ole ainakaan toistaiseksi kasvun veturiksi.