Pääkirjoitukset

Satavuotias kansakunta etsii juhlista uutta virtaa

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi alkoi näyttävästi ja kuuluvasti heti avajaisissa uudenvuoden aattona. Juhlinta jatkuu läpi vuoden ja huipentuu joulukuussa itsenäisyyspäivänä.

Suomi 100 -ohjelma muodostuu itsenäisistä, erilaisten toimijoiden hankkeista, joissa monimuotoisuus on kunniassa.

Statuksen saaneiden tapahtumien määrä ei maakunnassamme jää kauaksi sadasta, kun koko maassa tapahtumia on valittavana kolmattatuhatta. Maakunnallisena teemana on lasten ja nuorten Häme. Tapahtumia riittää ruoasta lasiin ja kylätoiminnasta taiteisiin.

Valtioneuvoston kanslian alaisen juhlavuoden kokonaisbudjetti on ”vain” 19 miljoonaa euroa, josta noin 60 prosenttia käytetään ohjelmistoon. Suoraa rahallista tukea on saanut alle 200 tapahtumaa.

Juhlavuoden teemana on yhdessä, joka sisältää ajatuksen konkreettisesta yhdessä tekemisestä sekä suomalaisen yhteiskunnan rakentamisesta.

Sataluku kääntää ajatuksia ymmärrettävästi historiasta nykypäivään ja tulevaisuutta kohti.

Teema on ajankohtainen. Erilaisten ihmisten olisi tarpeen kokea kuuluvansa yhteen tässä yhteiskunnassa.

Suomea on syytä juhlia kulttuuriltaan rikkaana maana. Perinteinen Suomi-kuva ei vastaa enää täysin todellisuutta maassa, jota myös maahanmuutto muovaa.

Juhlavuoden kauniina tarkoituksena on vaalia monipuolisella ja kansainväliselläkin ohjelmalla Suomen vahvuuksia tasa-arvosta demokratiaan saakka. Tosin esimerkiksi luokkaerot ja polarisoituminen ovat alkaneet nostaa päätään ja vaativat reagointia.

Juhlavuoden aikana on perusteltua keskustella laajasti arvoista ja siitä, millaisessa maassa tahdomme asua ja vaikuttaa. Mielipiteiden jännitteistä pitää päästä eri kantojen kunnioittamiseen.

Toivottavasti tapahtumat levittävät myönteistä mielialaa ja innostavat kansakuntaa, joka taapertaa edelleen jonkinasteisessa henkisessä lamassa.

Suomen satavuotistaival on ollut joka tapauksessa menestys, vaikka haasteita yhä onkin.

Silloisesta nuoresta, maatalousvaltaisesta kansakunnasta on sadassa vuodessa tullut kaupungistunut ja kehittynyt, joskin jo ukkoutunut hyvinvointiyhteiskunta, joka etsii tietään ohi sudenkuoppien kunniakkaaseen tulevaisuuteen.