Pääkirjoitukset

Solidiumin tehtävä on edelleen epäselvä

Valtion sijoitusyhtiö Solidiumissa on muutamana viime vuotena ollut tuulista.

Perjantaina yhtiön toimitusjohtaja Kari Järviselle annettiin potkut, ”hyvässä yhteisymmärryksessä”, niin kuin on tapana muistuttaa. Järvinen itse ei halunnut kommentoida, olisiko hän halunnut jatkaa Solidiumin toimitusjohtajana.

Kesällä Solidiumin ylimääräisessä yhtiökokouksessa vaihdettiin koko yhtiön hallitus ja kasvatettiin hallituksen kokoa kolmesta henkilöstä kuuteen.

Viimeisimpien käänteiden taustalta löytyy erityisesti pääministeri Juha Sipilä (kesk.), joka vastaa myös valtion omistajaohjauksesta – ja joka on julistanut panevansa valtion taseen töihin.

Elokuussa pääministeri Sipilä linjasi, että Solidiumista tehdään entistä selkeämmin finanssisijoitusyhtiö, joka voi toimia aktiivisestikin. Toistaiseksi on ollut epäselvää, minkälaisen roolin poliitikot Solidiumille antavat.

Päällimmäiseksi nouseva kysymys kuuluu, tarkoittaako Solidiumin aktiivisuus aktiivista kaupankäyntiä pörssissä vai valtio-omistajan otteen vahvistamista pörssiyhtiöissä.

Kummassakin linjassa on omat ongelmansa.

Poliitikkojen puuttuminen valtion omistamien yhtiöiden operatiiviseen toimintaan olisi merkillinen linjaus, eikä kansalaisten varojen sijoittaminen pörssivoittojen toivossa sekään ongelmatonta ole.

Ja jos Solidium on jatkossa poliitikkojen tiukassa talutusnuorassa, riskit pieleen menevistä sijoituksista kasvavat edelleen.

Nopeasti ohi mennyt ihastus kaivossektorilla toimiviin yrityksiin on yksi esimerkki siitä riskistä, jonka Solidium veronmaksajien puolesta otti.

Talvivaara kuitenkin oli ja meni, nyt yhtiö tuottaa miljoonien tappioita joka kuukausi. Päälle tulevat vielä ympäristöongelmat. Euromääräisesti kaivossijoitukset ovat olleet Solidiumille katastrofaalisia.

Suomessa ei ole vieläkään käyty kunnollista keskustelua siitä, pitääkö valtion ylipäänsä sälyttää sijoitusyhtiön kautta yritysten liiketoimintariskejä veronmaksajien kannettavaksi.

Pääministeri Sipilä on kuitenkin todennut, että pääomaköyhässä maassa tarvitaan sinivalkoista valtion omistajuutta. Sellaista voisi saada myös yksityissijoittajien kukkaroista.