Pääkirjoitukset

Sotapolitiikan paluu on jo totta

Alkavat olla viimeiset hetket estää laajojen väkivaltaisuuksien puhkeaminen Ukrainan hallituksen joukkojen ja venäläismielisten välillä.

Torstaina alkavilla Geneven neuvotteluilla ei ole varaa epäonnistua. EU:n, Yhdysvaltain, Venäjän ja Ukrainan neuvonpidossa tarvitaan kaikki maltti ja diplomaattinen viisaus, jotta kriisin kärjistyminen sodaksi voidaan välttää.

Sisällissodan kaltaisista sotatoimista on kammottavan lyhyt matka tunnuksilla varustettujen Venäjän joukkojen tunkeutumiseen Ukrainan alueelle.

Venäjä on johdonmukaisesti syyttänyt Ukrainan nykyhallintoa kaikista levottomuuksista. Presidentti Vladimir Putin on kannanotoillaan ajanut itseään nurkkaan, josta hänelle on löydyttävä rauhanomainen ulospääsytie. Eurooppa on historiasta pelottavan tutulla tavalla yhden miehen oikkujen ja mielentilan varassa.

Vladimir Putin saattaa hyvinkin haluta nimensä jäävän Venäjän historiaan Itä-Ukrainan vapauttajana. Siitä maksuun lankeava hinta olisi aivan liian kaamea.

Sotapolitiikan uusi tuleminen Eurooppaan on jo todellisuutta, vaikka laajat sotatoimet ovatkin vielä estettävissä. Se tarkoittaa Ruotsin mallin mukaisen yksipuolisen aseriisunnan kauden painumista unholaan myös syvää rauhantilaa elävässä pohjolassa.

Puolustusvoimien valmiudesta on pidettävä aikaisempaa parempaa huolta. Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Niinistön (ps.) suosima klassinen lause: jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan, on harvinaisen ajankohtainen.

Ukrainan tilanne on Suomelle kriittisempi kuin useimmille muille EU-maille. Suoranaista turvallisuusuhkaa Venäjän rajan takaa ei ole. Silti sillä on aivan erityistä väliä, mitä Venäjästä ja venäläisyydestä meillä ajatellaan.

Hyvä yhteistyö ja hyvät naapuruussuhteet ovat säilytettävissä, mutta myöskään Venäjän rikkomuksille kansainvälistä oikeutta ja sopimuksia vastaan ei voi ummistaa silmiä.

Suomella ei ole ensimmäistäkään syytä kumartaa mihinkään suuntaan, ei taloudellista, eikä poliittista.

Euroopan tilanne ei vuosikymmeniin ole ollut niin kriittinen kuin nyt, mutta sen ei saa merkitä paluuta vanhoihin juoksuhautoihin. Takapajuiset ja jopa harhaiset käsitykset on osattava jättää myös omaan arvoonsa.

Ylen Ajankohtaisen kakkosen Venäjä-illassa sai järkyttävän kuvan dosentti Johan Bäckmanista ja hänen hengenheimolaisistaan.

Yksi vääristä perusväitteistä kuului, että Suomi olisi muka puolueeton.

Suomi kuuluu länteen, se ei inttämällä muuksi muutu, eikä varsinkaan kurkku suorana huutamalla.

Voidaan kysyä, pitääkö yleisradioyhtiön ohjelma-aikaa tuhlata asiattomaan ja jopa törkeään vääristelyyn? Vihoviimeinen asia, jota suomalaisessa yhteiskunnassa kaivataan, on minkään suuntaisten viholliskuvien maalailu.